Brittiartisti Arlo Parksilla on suloinen ääni ja hyvä tuottajatiimi. Nämä ovat tuoneet kansainvälisten kriitikoiden kehuja sekä indie- ja elektropopin ystäville iloa. Kolmas albumi Ambiguous Desire sisältää Parksin mukaan tunnelmointia aamuyön reiveistä ja värikkäistä queer-bileistä. Levy alkaakin lupaavasti kappaleella Blue Disco, joka on kuin kesäinen varhaisaamu vaaleansinisen taivaan alla.
Hehkutettu onni, rakkaus ja energia eivät jatku täysin lupausten mukaisesti. Kokonaisuus jää hieman tylsäksi, ja kappaleiden taustabiitit tuntuvat toistavan itseään. Jopa Senses, jossa on mukana monen muunkin huippuartistin yhteistyökumppani Sampha, kuulostaa enemmänkin tasapaksulta lounge-taustamusiikilta kuin hittibiisiltä. Albumin loppupuolella kiinnostus herää uudelleen, kun Luck of Life ja What If I Say It alkavat soida.
Olenko sitten tottunut pohjoismaiseen mielen- ja äänimaisemaan, mutta mieluummin tanssisin koko yön tai haaveilisin kesäaamuista Lykke Lin ja Møn kaltaisten artistien tahtiin.
