Omaperäistä jazz-progerockia soittava Cynic hajosi vuonna 2015. Sen ydinkolmikon jäsenistä kaksi, Deathissakin soittanut rumpali Sean Reinert ja basso- ja Chapman stick -nero Sean Malone, kuolivat vuonna 2020. Yhtye lienee siis matkansa päässä, ellei sitten kitaristilaulaja Paul Masvidal jatka Cynicin nimissä täydennysmuusikkojen avustamana, kuten nyt tällä Ascension Codes -albumilla.
Vaikka kaksi bändin soundin visionääreistä on poissa, Cynicin aidosti progressiivinen henki elää sävellyksissä, joissa nyt yhdistyvät vapaasti virtaava jazz-basismi, eteerinen ja joogamusiikilta kuulostava new age, futuristisesti maalaileva progressiivinen rock, metalliriffit sekä levottomina mutta hallitusti jazzkuvioiden ja drum’n’bass-breakbeatien välillä risteilevät rumpuräpistelyt. Puolet Ascension Codestista on välisoittoja, avaruudellista syntikkatapettia ja syntesoituja puheenpätkiä, mutta levy sisältää silti niin reilusti nyökkäyksiä yhtyeen 2000-luvun tuotantoon, että se tuntuu faneille kotoisalta.
Kuten Cynic-levyt aina, Ascension Codes on outoa, kaunista ja epäkaupallista bändin faneilleen räätälöimää erikoismusaa, jota keskiverto musiikinkuluttaja ei haluakaan ymmärtää. Ja minä rakastan sitä.