Cynicin Focus (1993) oli kenties koko progemetallikentän eriskummallisin levy. Paul Masvidalin ja Sean Reinertin johtama kokoonpano onnistui luomaan jazzin ja deathmetalin välille niin sulavan liiton, että sitä kuunnellessa ei aina tiennyt, miten päin pitäisi omassa genreajattelussaan kääntyä. Erityistä omaksumista vaativat vocoderilla toteutetut laulut, joiden takia levyn nerokkuuden toteaminen lykkääntyi suurilta osin paria vuotta myöhemmäksi.
Tällä kertaa Cynic kuitenkin tarjoaa ratkaisun huomattavasti valmiimmin pureskeltuna. Vaikka Adam’s Murmur lupaileekin varovaisesti mainiota levyä, tunnelma latistuu nopeasti heppoisten progeheviriffien ja mielikuvituksettomien laulumelodioiden seuratessa toinen toistaan. Sävellyksissä ei ole Focusin syvyyttä nimeksikään, ja lopputulos kuulostaa lähinnä poikkeuksellisen oivaltavalta musiikkiopistobändiltä. King Crimson -henkinen, eteerinen Nunc Stans on hieno hetki, mutta muilta osin Cynicin työkalut ovat koko levyn kestolta varsin selkeästi nähtävillä.
Jonkin uuden bändin tekemänä sivuuttaisin Traced In Airin helposti olankohautuksella. Cynicin tapauksessa etsin turhaan sanoja kuvaamaan epäuskoisuuttani siitä, kuinka aikanaan niin loistava bändi voi 15 vuoden tauon jälkeen tehdä levyn, joka ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia.
