Levyarvio: Faarao Pirttikankaan sakea savolainen soppa – Kuin Dallapé sienipäissään Sudanissa Captain Beefheartin myhäillessä vieressä

Faarao Pirttikangas & Nubialaiset
Syvä Sawo
Karkia Mistika

Syvä Etelä saa helposti täkäläisen mielessä myyttisiä ulottuvuuksia ja toki se ainutlaatuinen paikka onkin, koska afrikkalaiset orjat punoivat siellä karmeimmissa olosuhteissa pohjan bluesista ja gospelista alkaen koko länsimaiselle populaarimusiikille. Mutta kyllä meiltäkin löytyy sille monessa mielessä vastineita, joissa on paljon yhteisiä piirteitä. Tämän ymmärtää Faarao Pirttikangas Nubialaisineen ja kirkastaa sen meille Syvällä Sawolla Varpaisjärven takametsissä kasvaneen alkemistin loitsuilla ja näkemyksellä. Soppa on sakea ja täynnä monenmoisia maukkaita sattumia, kun omat juuremme nivoutuvat Amerikan, Afrikan ja vähän itäisempienkin maiden vastaaviin.

Avausraita Äänitiedemiehet tekee kärsimyksestä ja kovista oloista pelotonta elinvoimaa uuttavan, kunnon hörhöilyllä terästetyn agendan heti selväksi: ”Orjalaivasta raketti ja ruoskasta minimoogi / polttoaineena musiikki ja intergalaktinen moottori (…) Äänitiedemiehet kokoontuu / on auki tila, auki avaruus.”

Soppa on sakea ja täynnä monenmoisia maukkaita sattumia, kun omat juuremme nivoutuvat Amerikan, Afrikan ja vähän itäisempienkin maiden vastaaviin.

Kymmeneen raitaan mahtuu erilaisia käänteitä, mutta Nubialaiset soittavat kaiken laittamattoman rennosti karhealla svengillä, joka on kuin A. Aimo ja Dallapé jammailisivat sienisessiossa sudanilaisen Merdoum Kingsin ja Mississippi Sheiksin kanssa. Lyyrinen, roisi, herkkä ja hurja sekoittuvat herkullisesti. Pätevästä vieraslaumasta erottuu parhaiten syvällä rintaäänellä Henki höyrytköön kappaleessa laulava Jaakko Laitinen. Captain Beefheartin henki myhäilee Faaraon ajoittain hyvinkin rankalle äänenkäytölle ja hurtille huumorille, josta raadollisimmillaankin välittyy vastustamaton elämänmyönteisyys.

Haitariässä (Vili) Vesterisen raato sylkee sanoja kuplettihengessä nopeimpien räppäreiden veroisesti ja Valkoinen muuli kertoo romantisoimatta pulveriaddiktion selättämisestä albumin joviaaleimmalla groovella. 7 sakaraa ja Älä kiroa pimeää tanssivat aavikolla pyramidien äärellä, mutta Hiiden hurtta harppoo umpihangessa. Loistavassa balanssissa oleva soundi ei voisi olla lämpimämmin hengittävä. Pisteet myös Vilungin mainiosta kansitaiteesta. Näillä eväillä pärjää kovassakin pakkasessa.