Levyarvio: Lapsellisen huvittavaa äänitaidetta – Grateful Däd tekee musiikkinsa leluilla

Grateful Däd
339
Haamu

Sami Karttusen Grateful Däd -projektin ajatus on tehdä musiikkia lasten leluilla: äänikirjoilla, niillä muovisilla kitaroilla joissa on geneerisiä rock-riffejä, rumpukonetta muistuttavilla paukuttimilla ja niin edelleen.

Livenä projekti on yhdistelmä performanssitaidetta ja musiikkiesitystä, julkaisuna ehkä yhdistelmä musiikkia ja äänitaidetta tai -kollaasia. Ehkä jopa humoristinen kommentti musiikkiin.

Itseäni ainakin alkaa naurattaa viimeistään, kun Lars pärähtää soimaan. Lelukitaran thrash-riffi on yhdistetty nilkuttavaan ja lätkyttelevään metallikomppiin, korniin pentatoniseen kitarasooloon ja matalaan, ihmisääntä muistuttavaan örinään. Tässä on kaikki samat osat kuin Metallican biisissä, mutta tulos huvittavampi.

Myös tanssittavampi soundi käsitellään ja Suomi-alternativen mekka Pori. Kasetilta löytyy myös kaksi kiinnostavaa, perinteisempää kollaasia Enne ja Ghost Letters. Varsinkin jälkimmäinen on todella hieno. Se muuttuu aika rauhallisesta kolinasta todella intensiiviseksi ja jopa hiukan pelottavaksi massaksi.