Levyarvio: Lauluja luonnosta ja kosmisista ulottuvuuksista – Antero Mentun orgaaninen musiikki virtaa kuin vuoripuro

Arvio julkaistu Soundissa 1/2020.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Antero Mentu Landscaping Team
The Many Adventures Of Sunshine Sally
Eclipse

Kitaristi Antero Mentu on ehtinyt puurtaa pitkään kokeellisen musiikin ja etnon parissa. Pohjoisintialainen taidemusiikki sekä sitarin soiton opiskelu veivät miehen Isoon-Britanniaan ja Intiaan saakka.

Antero Mentu Landscaping Teamin pitkäsoitto The Many Adventures Of Sunshine Sally paljastuu kekseliääksi fuusiokokonaisuudeksi, jonka kudoksissa instrumentaalinen folk, klassinen musiikki ja jazz sulautuvat helmeileviksi puroiksi. Mentun kauniin kuulaat sävellykset painottavat luonnon ikiaikaisia arvoja, kosmisia ulottuvuuksia unohtamatta.

Kamarihenkinen trio pitää ilmaisun herkullisen intiiminä, mikä levittää sävelet iholle. Antero Mentun akustinen kitara, Konsta Eskelisen viulu sekä Panu Ukkosen puhaltimet ja kontrabasso muodostavat vetoavia kudelmia. Etenkin bassoklarinetin matala vaikerrus kuulostaa komealta.

Kappaleet ovat selkeälinjaisia, joskin paikoin kolmikko uskaltautuu sovituksissaan jopa avantgardistisiin nyrjähdyksiin. The Mahavishnu Orchestran mieleen tuova eteerinen A Place Between The Stars sekä leikittelevä Cities Of Darkness, Cities Of Light kasvavat moderneiksi mestariteoksiksi.

Lisää luettavaa