Sitä hämmentyy tajutessaan, että helsinkiläiskollektiivin edellisestä albumista on peräti 12 vuotta. Plutonium 74 ei tunnu olleen poissa, jos ei läsnäkään. Tosin vinyylinä tuplamittaiselta Matkalla perille -kokonaisuudelta on puolihuomaamatta tiputeltu melkoinen liuta näytesinglejä useamman vuoden mittaan.
Lopputulos kutkuttelee tajuntaa tuntumalla melkein konseptialbumilta. Aivan pinnan alla on tarina, mutta siihen ei pääse käsiksi, eikä kai ole tarkoituskaan. Ympäri Helsinkiä liikutaan, paikannimiä pudotellaan, tunnelma on laiskan kesäinen. Kaikesta tulee oikeastaan mieleen Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, eikä vain siksi, että ”Plutikan” laulaja Ylermi Rajamaa sattui näyttelemään sen elokuvaversiossa.
Plutonium 74 liikkuu ”psykedeelisen rytmimusiikin” alueella, mikä tarkoittaa levyn alkupuolella kiireetöntä harhailua nuoren Van Morrisonin tyyliin, kuitenkin niin, että kelttinummet korvataan kivikaupungilla. Onneksi puolenvälin jälkeen tanssibiittiä tarjoilevat Muistatko tämän laulun ja Mäkelänkadun maraton piristävät tunnelmaa.
Hahmottomaksi tämä teos silti jää ja saa olettamaan, että riittävän kauan hinkatessa sokeutuu suurille linjoille.