Epica-kitaristi Mark Jansenin toinen bändiprojekti marssittaa estradille kymmenpäisen bändin: viisi solistia, pari kitaristia, synavelhon sekä rytmiryhmän. Tähän päälle lisätään orkestraatiot, ja keitos uhkaa kiehua yli. MaYan on koko ajan täysillä, niin äänenvoimakkuudeltaan kuin tunneskaalassaan – silloinkin kun se on hiljaisimmillaan, esimerkiksi Dhyana-albumin kokonaan akustisessa nimikappaleessa.
Virallisesti bändi nimeää itsensä sinfoniseksi death metaliksi, mutta kuolometallia tässä edustavat lähinnä päälle liimatut esteettiset ratkaisut: ajoittainen örinä sekä toisinaan blastaukseen kiihdyttävät rumpusovitukset. Hengeltään Dhyana on kevyt, leimallisesti eurooppalainen, hyvin power metal ja miellyttävän naiivi. Nämä metallistit hymyilevät kilpaa musiikkinsa positiivisen tunnelman ja henkeä nostattavien sanoitusten kanssa. The Rhythm Of Freedom, kuuluu albumin avainkappaleen nimi ja kiteyttää oleellisimman MaYanin viboista.
Yhtyeen kolmas albumi uhkaa sortua tuotantonsa painon alle. Raitoja riittää enemmän kuin oleellista olisi, miksaus puuroutuu ja muovinen äänimaisema jää kakkoseksi esimerkiksi Nightwishin tai Epican suureellisuudelle.
