Levyarvio: Musiikillisia lankoja yli suuren veden – Rhiannon Giddensin ja Francesco Turrisin toinen yhteislevy on suvereeni suoritus

Rhiannon Giddens & Francesco Turrisi
They’re Calling Me Home
Nonesuch

Amerikkalaisesta musiikista maailmassa puhutaan suurimman osan ajasta vahvasti afroamerikkalaisen musiikin kautta ja sitä käsitellään voittopuoleisesti sen afrikkalaisten juurien kautta. Eurooppa jää usein vähemmälle huomiolle tässä transatlanttisessa keskustelussa. Rhiannon Giddensin ja Francesco Turrisin yhteistyö valottaa hienosti tätä puolta. Nyt jo toisella yhteislevyllään he jatkavat entistä hienommin näiden suuren meren yli viritettyjen lankojen seuraamista päästä toiseen.

Tässä musiikissa soivat ne ilmiselvät vaikutteet Afrikasta ja Britteinsaarilta, mutta myös vahvasti Välimeren alue, joka on oikeastaan aika silmiä avaava kokemus. Miten hienosti voi Monteverdi soida O Deathin rinnalla!

Rakastan kun joku onnistuu yhdistämään vahvan historiallisen subtekstin suvereeniin musiikilliseen suorittamiseen, ja Giddens on siinä ollut todella hyvä Carolina Chocolate Dropsista lähtien. Hän onnistuu tekemään sen tunteella ja ajoittain lähes ekstaattisesti. Giddensin ja Turrisin levyt ovat vähintään yhtä hienoa kamaa kuin Jordi Savallin Hesperion XXI -yhtyeen lukuisat historian virtauksia ja kansojen kanssakäymistä valaisevat teokset. Etenkin tämä uusin, omanlaistaan täydellisyyttä hipova julkaisu.