Jo kerran haudatulla MyGrainilla oli jo ensimmäisellä kierroksellaan paikkansa suomimetallin huomionarvoisimpien yhtyeiden joukossa, mutta bändin musiikissa tapahtui koko ajan niin vimmaisella intensiteetillä, että varsinkin livenä paahtamisesta ei meinannut saada otetta. Oli päivänselvää kyseessä olevan hieno bändi, mutta en edelleenkään muista mikä biisi löytyy miltäkin levyltä.
En välttämättä olisi tätä syvällisemmin analysoinut ilman jopa hieman yllättäen synnytettyä viidettä kokopitkää. V on erinomaisesti sovitettu, minimalismista ja vain olennaisimmista tavaramerkeistä kasattu, otteessaan pitävä kokoelma äärimmäisen raskaita mutta melodioin kuorrutettuja sävellyksiä. Satunnaiset kitaraluritukset ja -sahaukset käyvät muistutuksesta soittajiensa virtuositeetista, mutta tällä haavaa mennään kappaleet edellä enemmän kuin koskaan aiemmin.
Mutta onko reinkarnaationsa myötä pikemminkin Soilworkilta kuin Scar Symmetryltä suuntaviivansa adaptoinut helsinkiläisyhtye enää se melodeath-pyörremyrsky, joka onnistui kaikessa megalomaanisuudessaan piirtämään jälkensä hiekkaan? Ei välttämättä, mutta en toisaalta usko, että arkun kantta olisi raotettu, jos paluu olisi perusteltu vanhojen temppujen kierrätyksenä.
