Levyarvio: Rikkinäisten miesten lauluja – Mary Gauthier rakensi sotaveteraanien kirjoittamista teksteistä jotain vavahduttavaa

Mary Gauthier
Rifles & Rosary Beads
Thirty Tigers

Mary Gauthierin Rifles & Rosary Beads nosti mieleen kokemuksen lapsuudesta, muistijäljen, jonka olin kadottanut jo vuosikymmeniä sitten. Olin kenties kolmevuotias, asuimme pikkuruisessa vuokrayksiössä ja monena yönä herään siihen, kun isä huutaa kauhusta. Äiti tulee rauhoittelemaan, ettei tässä ole mitään hätää: ”Isä näki vain pahaa unta!”

Isä oli astunut palvelukseen 19-vuotiaana ja vajaat kolme vuotta myöhemmin hänet oli kaksi kertaa haavoittuneena kotiutettu. Öisin sodan kriisihetket kuitenkin palasivat, painajaisina.

Suomi on sittemmin elänyt rauhan aikaa, mutta sodat jatkuvat eri puolilla maailmaa, ja sodasta, fyysisenä ja psyykkisenä traumana nuoren ihmisen elämässä, Rifles & Rosary Beads kertoo. Se syntyi lauluntekijä Darden Smithin organisoimassa Songwriting With Soldiers –projektissa. Siinä amerikkalaiset sotaveteraanit pukevat tuntemuksiaan lyriikaksi, ja Mary Gauthier on rakentanut niistä yksitoista vavahduttavaa laulua.

Mary Gauthier antaa äänensä toiselle puolelle maailmaa sotimaan lähetetyille ja sieltä rikkinäisinä palanneille vähävaraisille amerikkalaisille.

Mary Gauthier tunnetaan oman elämänsä rankan avoimena kuvaajana, mutta nyt, kun hän koko ammattitaitonsa – ja oikeastaan koko persoonallisuutensa – voimalla välittää lähimmäistensä tuntoja, astuu hän ikään kuin uudelle, korkeammalle tasolle. Mary Gauthier antaa äänensä toiselle puolelle maailmaa sotimaan lähetetyille ja sieltä rikkinäisinä palanneille vähävaraisille amerikkalaisille.

Jo nyt totean, että vaikka tänä vuonna tulee ilmestymään paljon hienoa musiikkia, ei Rifles & Rosary Beadsiä merkittävämpää albumia tulla kuulemaan. Tasapainoisesta kokonaisuudesta nostan esiin kaksi naisen roolia erittelevää laulua: Brothers kertoo armottomalla tavalla sotaväen sisäisestä sukupuolisesta syrjinnästä ja It’s Her Love kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, joka kantaa pahimmankin yli, sekä Bullet Holes In The Skyn. Se paljastaa juhlapuheiden valheellisuuden:

”They thank me for my service and wave their little flags. They genuflect on Sundays and I know they’d send us back. But I believe in God and country and angels up on high? And in heaven shining down on us through bullet holes in the sky”