Levyarvio: Solisti kuin vuori, bändi kuin peruskallio – Maria Hännisen Mount Mary on upeasti hioutunut timantti

Mount Mary
Mount Mary
Ainoa

Monipuolisilla soittotaidoillaan Maria Hänninen voisi toimia yhden naisen yhtyeenä, mutta hänen karski kappalemateriaalinsa on omiaan Mount Maryn kaltaiselle tiukalle hard rock -partiolle. Hännisen verevät biisit ovat yhdessä neljälle rokkarille sovitetut. Rouhean väkevät riffit ja kipakat soolot linjautuvat Petri Majurin kitaraotteissa, tanakat tahditukset kumpuavat Jukka Jylliltä ja Otto Haapaselta. Kun Hänninen laulaa olevansa kivi, paasi tai vuori, bändi on hänen vakaa peruskallionsa ja sen alta suodattuvan musiikin pohjavirtauksensa.

Kuuden sooloalbumin ja yli sadan muun laulajan, muusikon tai taustalaulajan sessiourakan kokemus on puristanut ja hionut hänestä upean timantin. Kantavaääninen Hänninen säkenöi rankan rockin leipälajissa eri tavalla kuin eräänkin viihteeseen turhautuneen iskelmätähden rokkirepäisyt ja hallitsematon huutoterapia. Mount Mary -albumi on armottoman määrätietoinen omassa lajivalinnassaan. Se ei tarvitse lainabiisejä lp-kokonaisuuteen eikä edes ilmiselviä sävel-, sanoitus- tai soundiviitteitä alan mestareihin. Vuoren uumenista louhitaan taottavaksi rautaisinta jytämateriaalia, mutta myös sulavampaa slovaria, tarkasti annosteltua progesävytystä ja Hännisen itsestään monistaman viulusektion höystämää sinfonista rokkispektaakkelia.