Poliittinen musiikki on ihan helvetin vaikea laji, jossa suurin osa yrittäjistä kyntää ennen pitkää nenällä maata. Ja huomattava osa ihan heti. Sleaford Mods onnistuu kerta toisensa jälkeen. Harvinaista.
Bändi on alusta lähtien ollut pohjattoman riemastuttava ilmiö: suoraa, ruohonjuuritason kantaaottavuutta hyvin konkreettiseen ongelmaan, jossa paremmin toimeentuleva luokka kannibalisoi maata. Kuten levyn nimikin kertoo.
Se onnistuu väistämään kaiken paatoksen ja muut agitaation karikot. Tässä tarkoitus on kuunnella ja ajatella itse.
Sleaford Mods on perienglantilainen Rage Against The Machine, tapa naittaa The Fall ja mod-kulttuuri hiphopiin. Minimalismi toimii mielestäni paremmin ja poliittinen analyysi sekä yleinen ajankuva ovat lyriikoissa terävämpää. Sleaford Mods ei jää itsetyytyväisten populististen hokemien tasolle. Eton Alive tuo bändin palettiin uusia värejä ja ajoittain rauhaa, mutta kyllä tämä on sydämeltään tuttua paahtoa ja etukenoa. Toimiva dogma on sekin harvinainen asia. Ja ihana.
Livenä nähtynä koneensa vieressä kalja kädessä seisova Andrew Fearn ja vastapainona ympäri lavaa poukkoileva Jason Williamson nostavat aina hymyn huulille. Levyäkin kuunnellessa tämä kuva kummittelee mielessä, kokemusta värittäen.
