Saksofonisti Esa Pietilän ainakin nimien tasolla merellisestä elämästä ammentava improvisoiva kvartetti on nykyään 50-prosenttisesti norjalainen, mutta ei se tunnu mitään muuttavan merkittävällä tavalla. Liberty Shipillä tuntuu olevan oma soundinsa, joka on jossain määrin soittajista irrallaan. Kummallista.
Liberty Ship tulee free jazzin dynaamisemmalta laidalta. Hentoisimmillaan sen tapa soittaa tekee mereen liittyvien vertauskuvien ylettömän ja rasittavan käytön vastustamisen todella vaikeaksi. Äärimmäisimmilläänkään se ei tunnu pyrkivän katarsikseen äänivallin kautta vaan kuuntelun ja tilan. Varsinkin Pietilän ja pianisti Håvard Wiikin yhteys on jännä.
Signal Horn alkaa jossain määrin toistamaan itseään – kuten sumutorvet tuppaavat tekemään. Matka voi tuntua pitkältä.
Loppulevyn puolella suuresti piristää jotenkin ihan omalta jutultaan tuntuva, mutta Brötzmann/Aaltonen/Kowal/Vesala -nelikon For Deep Finnish Forest Cymbal Governor -teoksen mieleen tuova Motor. Tässä jätän taas merellisen metaforan käyttämättä. Tehkää itse. Se on hyvin ilmeinen.
