Kalifornialaiskvintetin mikstuura metalcorea, punkpoljentoa ja stadionrockia on parhaimmillaan vastustamaton – ja yleisesti ottaen vähän vanhentunut. Atreyun seitsemäs on turvallinen eikä kovin inspiroitunut, mutta levy kasvaa kuuntelemalla. Aluksi ei tunnu toimivan, mutta yhtäkkiä huomaa painavansa repeatia. Yllättävää kyllä, keskinkertaisemmat esitykset on asemoitu alkuun, ja suunnilleen neljännestä kappaleesta eteenpäin homma niin sanotusti toimii.
Kun pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen, huomio kiinnittyy laulunkirjoitukseen ja tuotantoon. Levyn yleissointi on jopa vanhanaikaisen puolella, mutta huonolla tavalla. Kitarat ovat muhjuisia, alakerta ohkainen ja soitto hieman vajavaista.
Kappalemateriaali on onneksi parempaa ja parhaimmillaan ylevää: Nothing Will Ever Change jyrää vastustamattomasti eteenpäin metallisella poljennollaan ja Blind Deaf & Dumb viehättää häpeilemättömällä ja hyväntuulisella pomppuhevillään. Terrified on vanhahtava mutta erinomaisesti esitetty puoliballadi, yksi viime aikojen komeimpia sävelmiä.
Atreyulta toivoisi vielä enemmän seuraavalle levylle, sillä yhtyeen sisältö on parhaimmillaan ainutlaatuista alan monien yrittäjien joukossa.