Kalifornian Orange Countyn bändeille on soviteltu jälki-hardcoren leimaa riippumatta siitä, lukeeko kannessa Avenged Sevenfold, Bleeding Through, Throwdown tai Atreyu. Termi on hämäävä, vaikka Alex Varkatzas rääkyikin Atreyun ensimmäisillä levyillä. Emo ja screamo ovat lähempänä totuutta, mutta lonkerot ovat levinneet ympäriinsä ja Atreyu uittaa kuultavaksi niin huikean nelosalbumin, ettei tästä selviä luokituksia viskelemällä.
Lyhyissä biiseissä on paljon koukkuja ja valloittavia ratkaisuja valtavan hittipotentiaalin ohella, eivätkä sormet riitä laskemaan niitä huomattavasti tympeämpiä porukoita, jotka maailman areenoita nyt kiertävät. Kohta siellä voi olla tukalat oltavat. Sovituksissa kytee pommeja, sillä Falling Down tempaistaan käyntiin lähes rockabillykompilla, Two Become Onen alku rellestää kuin Bad Religion, Blow kukkoilee 80-luvun puudelitukkaisen hardrockin lailla ja nimibiisi lähtee lähes kantrina. Mutkan kautta päästään aina yltiömelodisiin kertosäkeisiin ja venkoilusta huolimatta yleisilme säilyy kohtalaisen rautapitoisena.
Atreyu toteaa mielellään haastatteluissa, ettei koskaan sopinut porukkaan – heitä on aina vihattu. Tämä levy tuskin vihamiehiä hiljentää, saattavat päinvastoin buuata kovemmin, mutta se iloisesti hurraava porukka kasvaa taatusti.
