Levyarvio: Ysäri-indien arkkityyppi uppoaa leppoisuuteensa – Stephen Malkmusin soolo kuulostaa keskeneräiseltä

Stephen Malkmus
Groove Denied
Domino

Jos sanakirjaan pitäisi määritellä arkkityyppinen indie rock -yhtye, olisi vuosien 1989–1999 välillä vaikuttanut Pavement tähän monella tavalla täydellinen valinta. Pavement teki johtokaksikkonsa Malkmus & Kannberg voimalla 90-lukuiseen ilmapiiriin oivallisesti sopivaa, hivenen tärähtänyttä, mutta tarkkanäköistä musiikkia. Vahva ironia määritti jo Pavementin musiikkia, eikä Stephen Malkmus ole siitä tähän päivään mennessä luopunut.

Groove Denied on Malkmusin omien sanojen mukaan ollut työn alla säännöllisen epäsäännöllisesti 12–13 vuotta, ja tämän kyllä levyltä kuulee. Kappaleet ovat suurelta osin eri puista veistettyjä, osa nojaa vahvasti elektroniseen äänimaailmaan, kun taas osa toteuttaa perinteisempää kitaravetoista ilmaisua. Kaikkea tekemistä kuitenkin leimaa tuttu kotikutoisuus ja Malkmusin laiskanleppoisa ääni.

En lainkaan ihmettele, että levy-yhtiö näytti ensin punaista valoa Groove Deniedin julkaisulle, sillä levy kuulostaa kaikesta sympaattisuudestaan huolimatta vain ja ainoastaan keskeneräiseltä. Muutamista oivaltavista hetkistä (Ocean Of Revenge) huolimatta kaivan Malkmus-vieroitusoireissani esiin mieluummin Pavementin tai The Jicksin kanssa tehdyt levyt.