LOS NATAS: Toba-Trance

LOS NATAS
Toba-Trance
Ektro

Queens Of The Stone Agen Josh Hommen 90-luvulla luotsaaman aavikkometalliyhtye Kyussin repertuaarissa oli karkeasti ottaen kahdenlaisia kappaleita: armottomilla pörinäkitaroilla käyviä ultraraskaita, mutta melodisia kappaleita ja suurpiirteisiä, pitkiä haahuilujammailuja. Noihin aikoihin sai alkunsa Argentiinan Buenos Airesissa Natas, joka otti tyylinsä kantavaksi voimaksi nimenomaan jälkimmäisen kaavan. Biiseissä ei järin kiivaasti riffitelty eivätkä biisit olleet millään muotoa metalligenreen sopivia, mutta Man´s Ruin -yhtiölle levyttäminen niputti Nataksenkin stoner-bändiksi.

Kyuss on aikapäiviä sitten hajonnut, Man's Ruin on mennyt nurin ja muutokset tuulet ovat pyyhkineet Argentiinankin aroilla, sillä Los-etuliitteen nimeensä lisännyt Natas on muuttunut aika tavalla esimerkiksi vuonna 1996 ilmestyneen loistavan Delmar-albumin jälkeen. Helpoilla aasinsilloilla pääsee tällä kertaa pitkälle, sillä nykyään käytännöllisesti katsoen instrumentaalisti etenevä trio levyttää Circlen Jussi Lehtisalon Ektro-levymerkille. Se lieneekin Los Natakselle mitä parhain koti, sillä entisestään venyneet biisit ovat melko lähellä Circlen vähäeleistä, jopa progehtavaa linjaa. Toba-Trance sisältää vain kolme kappaletta eikä sitä parane suositella kiireisen elämäntyylin omaksuneille, sillä tarttumapintaa kappaleista ei löydy parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Los Nataksen evoluutio on ollut bändin historian tuntien luonnollista, mutta joskus tuntuu, että välillä bändiltä on pallo hukassa itseltäänkin. Kärsivällisyys ei aina tahdo kestää loppuun asti, mutta taustalla vaikuttavaksi äänimatoksi raukea Toba-Trance soveltuu huomattavasti paremmin.