Yhdeksännellä albumillaan Manic Street Preachers ei tavoittele listasijoituksia eikä yritä miellyttää yleisöään. Sen sijaan yhtye on veistänyt hautakiven viime syksynä kuolleeksi julistetulle kitaristilleen ja ideologilleen.
Kaikki Journal For Plague Lovers -levyn tekstit ovat peräisin vihkosta, jonka Richey Edwards jätti ystävilleen juuri ennen katoamistaan helmikuussa 1995. Silloin viimeisin Manic Street Preachers -albumi oli kiivas ja kryptinen The Holy Bible, johon uutta levyä tullaan väistämättä vertaamaan. Nicky Wire, James Dean Bradfield ja Sean Moore tietävät sen toki itsekin. Korostaakseen yhteyttä he jopa pyysivät Jenny Savillea maalaamaan tämänkin albumin kannen.
Steve Albinin kanssa Manic Street Preachers on äänittänyt tinkimättömän, henkilökohtaisen taideprojektin. Karkea albumi toimii luontevasti yhtyeen historian ja musiikillisten viitteidensä ansiosta. Nelikymppisten miesten nuoruudessaan kuuntelemat The Cure, Killing Joke ja Magazine työntyvät väkisin läpi monesta paikasta. Richeyn jälkeisestä stadionkaudesta muistuttaa korkeintaan This Joke Sport Severed -kappaleen juhlallinen jousisovitus.
Kuten yhtyeen jäsenten rakastamalla Nirvanan In Uterolla, myös tällä levyllä on herkempi puolensa. Nicky Wiren horjuen laulama William’s Last Words -kappale ei voi olla liikuttamatta ketään Manic Street Preachersin uraa seurannutta: “Wish me some luck as you wave goodbye to me/You’re the best friends I ever had.”
Manic Street Preachersin sanoittaja ja toinen kitaristi Richey Edwards katosi helmikuussa 1995. Yhtyeen uusi Journal For Plague Lovers -levy on tehty hänen jälkeensä jättämien tekstien ympärille. Soundi soitti bändin basistille Nicky Wirelle ja kysyi, mistä oikein on kyse.
Miksi nyt on sopiva aika Richeyn vanhojen sanoitusten julkaisemiselle?
– Sitä on vaikea selittää. Kyse ei ole mistään tieteellisestä prosessista. Onnistuimme vakiinnuttamaan asemamme vanhanaikaisena rockbändinä Send Away The Tigersilla (2007). Samalla huomasimme taas, että rockbändissä oleminen on hienoa. Emme kuitenkaan halunneet tehdä toista samantapaista levyä heti perään. Halusimme ottaa pienen sivuaskeleen ja Richeyn jättämiin teksteihin keskittyminen tuntui hyvältä idealta.
– Tämän levyn kirjoittaminen ja äänittäminen tuntui vähän oudolta. Se muistutti siitä täydellisestä tilasta, missä olimme silloin, kun meitä oli neljä. Tämä tuntuukin tavallaan tribuuttialbumilta Richeyn muistolle. Tavoitteemme oli kertoa kuinka paljon ihailemme yhä häntä ja hänen sanoituksiaan.
Levyn sanoitukset ovat 15 vuotta vanhoja. Tuntuvatko ne paljon nuoremman ihmisen kirjoittamilta?
– Tietenkin. Enemmän ne kuitenkin muistuttavat siitä, kuinka paljon omistautuneempi Richey oli rockartistina kuin minä voin koskaan olla. Kirjoitin sanoituksia hänen kanssaan, mutta The Holy Biblen (1994) aikaan siirryin taka-alalle. Tajusin, että en pysty kirjoittamaan samanlaisia tekstejä kuin hän. Tajusin, että en koskaan pääse samanlaisiin paikkoihin, samanlaisiin syvyyksiin kuin hänen mielensä.
– Viimeisen yhteisen vuotemme aikana Richey imi sisäänsä niin paljon kaikkea, että sitä on mahdoton ymmärtää. Hän luki ja kirjoitti koko ajan. Hän maalasi. Hän katsoi elokuvia. Tuntui siltä, että hän ei tehnyt mitään muuta. Hän ei edes nukkunut.
– Richey halusi luoda jotain uutta koko ajan. Hänen hienoin taideteoksensa on The Holy Bible -levyn tekstit. Ne edustavat häntä 27-vuotiaana älyllisellä huipullaan.
Journal For Plague Lovers -levyn on tuottanut Steve
Albini. Miten päädyitte työskentelemään hänen kanssaan?
– Me kaikki rakastimme Nirvanan In Uteroa. Myös Richey rakasti sitä levyä. Jo vuonna 1994 ajattelimme yhteistyötä Steven kanssa, mutta silloin se ei toteutunut. Siitä asti olemme ainakin alitajuisesti halunneet levyttää hänen kanssaan.
– Kun päätimme käyttää Richeyn tekstejä, Steve Albini tuntui ilmeiseltä valinnalta. Onnistuessaan hän tekee paremmalta kuulostavia levyjä kuin ehkä kukaan muu. Halusimme myös nauhoittaa livenä, kuten hänellä on tapana.
– Stevellä on tapana nauhoittaa analoginauhalle, joka sekin tuntui hyvin sopivalta. Levyn sanoitukset on kuitenkin kirjoitettu ennen tätä digitaaliaikaa. Richeyllä ei ollut koskaan kännykkää eikä tietokonetta. Hän hakkasi tekstinsä vanhanaikaisella kirjoituskoneella.
Guns N’ Roses oli yksi alkuaikojen tärkeimmistä innoittajistanne. Mitä mieltä olet Chinese Democracy -levystä?
– Se on aivan kauhea. Mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä Guns N’ Rosesin kanssa. Se ei edes kuulosta rockbändin tekemältä.
– En odottanut siltä levyltä mitään. Ja silti olin pettynyt. Se on vain surkea sekasotku. Jos menisin Guns N’ Rosesin keikalle, en haluaisi kuulla siltä yhtään biisiä.
TERO ALANKO
