MANIC STREET PREACHERS: Know Your Enemy

Tämä pääsi yllättämään melko täydellisesti. Know Your Enemy on kaukana siitä kuvasta, minkä Manics Street Preachersista sai kahden edellisen levyn myötä. Poissa on mahtipontisuus ja sen mukana jouset, tallella hyvät sävellykset ja uutuutena ennenkuulematon tyylipaletti. Täysin erityylisten singlejen Found That Soulin ja So Why So Sadin julkaiseminen Britanniassa samanaikaisesti oli perusteltu teko, sillä vain yhdessä ne pystyivät antamaan jonkinlaisen kuvan uudesta albumista. Yllätys on silti suuri, kun ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen tajuaa kuunnelleensa mahdollisimman erityylisiä ja poikkeuksetta hyviä lauluja. Trio vieläpä suoriutuu tyylistä kuin tyylistä suvereenisti. Manics voisi olla yhtä hyvin niin punk-, pop-, kuin rock-yhtye, mutta onneksi se on niitä kaikkia.
Found That Soulin tyylistä rokimpaa osastoa edustavat Dead Martyrs, rupinen Intravenous Agnostic, sekä ehkä lähimmäs vuonna 1995 kadonneen kitaristi Richey Edwardsin aikaista vanhaa Manicsia yltävä My Guernica. Levyn toisessa ääripäässä ovat Murmurin aikaista R.E.M.iä suuresti muistuttava folkhölkkä The Year Of Purification sekä vastustamattoman kauniilla melodioilla viekoittelevat Let Robeson Sing ja His Last Painting. Kolmannessa ääripäässä ovat sitten ne So Why So Sadin kaltaiset varsinaiset yllätykset: Nicky Wiren ensiesiintyminen laulajana kiehtovalla rytmiraidalla Wattsville Blues ja yllättävän hyvin levylle istuva aito diskobiisi Miss Europa Disco Dancer, jonka sisältö kiteytyy lopun vahingoniloisessa "braindead motherfuckers" -mantrassa.
Know Your Enemy jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisen kahdeksan biisin aikana käydään läpi koko tyylikirjo, viimeisten kahdeksan biisin ajaksi asetutaan jonnekin ääripäiden kumpuilevaan välimaastoon. Ensimmäinen puolisko on suorastaan hengästyttävän monitahoinen, toinen hieman yksipuolisempi, mutta myös hieman eheämpi. Koko levy on tehty jostain näiden aikuisten miesten sisältä löytyneellä nuoruuden vimmalla, joka huipentuu levyn päättävään Freedom of Speech Won't Feed My Childreniin. Siihen tuovat lisäraivoa Primal Screamista ja My Bloody Valentinesta tutun Kevin Shieldsin kitarapurkaukset ja kappaleen tekstissä Wire teilaa länsimaisen tekopyhyyden varsin suorasanaisesti. Laulaja-kitaristi James Dean Bradfield debytoi sanoittajana levyn helmiin lukeutuvalla, rumpali Sean Mooren soittamalla hienolla trumpettiväliosalla varustetulla Ocean Spray -kappaleella. Kyseisen tekstin James kirjoitti kuolleen äitinsä muistolle.
Kuusitoista kappaletta ja reilu tunti musiikkia on paljon ja kieltämättä levyn lopusta löytyy pari hieman heikompaa esitystä. Ainakin Epicentre-biisiä olisi voinut reilusti lyhentää, eikä Kuuban ja Yhdysvaltojejn viranomaisten pelinappulaksi joutuneesta pienestä pojasta kertova Baby Eliankaan jaksa innostaa edes aiheensa puolesta. Silti näin onnistunutta pakettia ei voi kuin ihailla. Know Your Enemy on yhtenäinen kokoelma lauluja bändiltä, jonka on yllättänyt taivaallinen luovuuden puuska. Levyllä on kuitenkin yksi suuri yhteinen nimittäjä: se on alusta loppuun sopivan karheaa ja aidosti innostunutta hienojen melodioiden juhlaa. Hienoa, että joillakin on taito purkaa aggressionsa maailmaa kohtaan näin kauniilla ja koskettavalla tavalla.