MESSENGERS: Messengers

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: PERTTI OJALA.

Kun Rock’n’Roll Bandin pysyvämpi paluu jäi pois laskuista, niin yllättäen ilmaantunut Messengers käy erinomaisesta vaihtoehdosta.

Arvio

MESSENGERS
Messengers
AllStar Music

Kun Rock’n’Roll Bandin pysyvämpi paluu jäi pois laskuista, niin yllättäen ilmaantunut Messengers käy erinomaisesta vaihtoehdosta. Nimettömästi debytoivaan yhtyeeseen kuuluvat Dave Lindholmin lisäksi kauan sitten Yhdysvalloista suomalaistunut Joe Vestich ja Blue Moon Cars -albumillakin (2004) Lindholmin takana soittanut Jake’s Blues Band. Messengersin tyyli on kuitenkin pureva rock, jossa blues on vain yksi elementti.

Kahden laulusolistin ja kahden kitaristin voimin rytisevältä levyltä huokuu kaikinpuolinen inspiroituneisuus. 1, Two, 3, Four on väkevänä rockin ja jopa beatleaanisen popin yhdistelmänä mahdollisimman räväkkä avaus. Tämän jälkeen ihasteltavaa riittää aina yli kymmenminuuttisen, Lindholmin ja Jake Yrölän verevää vuorokitarointia sisältävän päätösraidan Get Me Out Of Heren loppuun saakka.

Dave Lindholmilla uralla Messengers on pitkästä aikaa oikea bändi eikä ”vain” tähti ja säestäjänsä. Albumin materiaalissa on muistumia Rock’n’Roll Bandistä ja Pen Leestä ja Vestichin kirjoittamalla C’mon, Use Mellä yhtyeen riffailussa yhdistyvät ZZ Top ja The Rolling Stones. Vivienne’s A Good Girl nostaa rytmillään hattua juuri edesmenneelle Bo Diddleylle ja She Don’t Care on Messengersin ränttäbluesisin pala. Kauttaaltaan upean rosoisesti kitaroidun albumin rutisevinta antia on Jake Yrölän säveltämä There’s The Door.

Dave Lindholmin pitkällä tiellä Messengers on positiivinen yllätys sekä bändinä että levynä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa