Mikko Kuustosesta on muotoutunut Sakari Kuosmaselle varteenotettava haastaja maamme vakavailmeisimmän laulajan arvonimestä kilpailtaessa. Mustaa (2003) seuraava Hietaniemi ei ole aivan valoton albumi, mutta värikylläisyydestä Kuustosen yhteydessä on silti turha puhua. Hietaniemellä on äänessä syvästi pohdiskellen ympäröivään elämään suhtautuva vähintäänkin aikuinen artisti. Hauskuus ja riehakkuus ovat aivan muita lauluntekijöitä varten. Myös Kuustosen biisien rytminen koti on entisessä osoitteessa, siis tasaisen vakaassa, hetkittäin Mark Knopfleristakin muistuttavassa keskitempossa.
Mikko Kuustosen globaaliksi kasvanut sosiaalinen omatunto vaatii, että lauluntekijälle suotua vaikutusmahdollisuutta ei haaskata humpuukiin. Hietaniemen lauluissa Kuustonen tutkii monipuolisesti nykypäivän inhimillisiä ahdistuksia. Elämää, joka voi muuttua henkisten ja aineellisten paineiden puristuksessa suoranaiseksi extreme-lajiksi.
Esa Kaartamon tuottama albumi kuulostaa luontevalta ja ennen muuta kuin vanhalta tutulta. Levyn musiikillisiksi uutuuksiksi erottuvat Jukka Perkon saksofoniin tiivistyvä ajoittainen jazzisuus ja Juha Torvisen yllättävä kitaristivierailu peräti neljällä raidalla.