Kuudennen Silmän samannimisen debyytin ilmestyttyä vuonna 2013 bändiä verrattiin mieluusti Mustaan Paraatiin, joskin kohta 80-luvun alkuun pudotettuna kiekko olisi tipahtanut aika sujuvasti Mustan Paraatin Peilitalossa-levyn (1983) ja Pyhien Nukkejen Kuoleman Sotatanssin (1984) väliin.
Bändin debyytti oli täynnä hyviä biisejä. Joiltakin osin toteutusta saattoi pitää horjuvana, vaikka osin juuri siksi levyn tunnelma vahvasti palauttikin muistot 80-luvulle. Uutuudella bändin sävellyslinja pitää, tosin tyylillisesti yhtye kurkistaa nyt selkeämmin brittibändien suuntaan ja albumin tunnelma henkii kokonaisvaltaisempaa ahdistusta. Kokonaisuus on selvästi tiiviimpi sekä moniulotteisempi kuin edeltäjänsä, vaikka kappaleista pystyy aistimaan useampiakin tasoja.
Mustan Paraatin ja Pyhien Nukkejen urat jäivät lyhykäisiksi ja jättivät tyylisuunnan kehitykseen ison kysymysmerkin. Kuudennen Silmän eräänä tehtävänä – todennäköisesti täysin vastoin bändin omaa tahtoa – on antaa ainekset pohtia kysymystä, entä jos.
Tärkeintä kuitenkin on, että Kuudes Silmä osoittaa omaavansa vahvaa elinvoimaa, jonka liekki leimahtelee Pelko levyllä ilahduttavan suurella ja synkkämielisellä roihulla. Sentään osa menneisyydestä on sittenkin vasta edessäpäin.