Harvassa ovat olleet ensimmäisellä kotimaisella kielellä esitetyt loisteliaat postpunk-julkaisut sitten Mustan Paraatin vuosien. Kaivatun muutoksen tähän tuo helsinkiläinen Kuudes Silmä, joka saa haudatut esikuvansa hykertelemään mullan alla arkuissansa.
Kuudennen Silmän debyytti vetää mielen ihanasti apeaksi hyvin alkaneena kauniina päivänäkin. Levyn teksteihin ei ole toivonpilkahduksia mukaan eksynyt. Epätoivon teema kantaa läpi levyn ja laulaja Jeren tulkinnassa ahdistus tulee lähelle. Kylmien väreiden kulkiessa pitkin ihopoimuja toivoo poikarukan saavan edes silloin tällöin yhden masennuslääkkeen oloa helpottamaan.
Musiikillisesti albumi luottaa kitaravetoiseen ilmaisuun, jota syntetisaattori värittää pauhullaan ja kolkosti kolisevat rummut rytmittävät. Kotiläksyt on luettu huolella ja sävellykset tekevät oikeutta genren klassikoille. Ihan kuin olisi jälleen 1980-luku, uljaampana ja ahdistuneempana kuin koskaan.
