MUDVAYNE: L.D. 50

Mudvayne näyttää, kuinka uusiometalli muuttuu paitsiometalliksi. Mudvayne on pahimman laatuinen kopioija ja muodin aallon harjalla tasapainoilija. Paitsiolle haisee jo kuvia katsellessa. Miesten naamat on maalattu niin hassusti ja samalla myös harkitusti, ettei keneltäkään jää tajuamatta Slipknot-viittaukset eivätkä Coal Chamber-assosiaatiot.
Ymmärtäisihän sen, jos hemmot olisivat alle kaksikymppisiä kolleja. Aikamiesten tekemänä tällainen rip off saa paljon ilkeämmät mittasuhteet. Eikä Mudvayne edes yritä kuulostaa omintakeiselta. Tällä levyllä voisi soittaa mikä tahansa jenkkien nu-metal-partio, eikä kukaan huomaisi eroa. Imagolla ja markkinavolyymilla levyjä saadaan varmaan myydyksi, mutta käyvätkö Mudvaynen hemmot tyytyväisinä ja puhtaalla omalla tunnolla nukkumaan? Levyllä kuulemma testataan, kuinka pitkälle voidaan mennä, ennen kuin homma käy vaaralliseksi. Mudvaynesta ei saa vaarallista kuin pakkokuunteluttamalla sitä viikon putkeen klassiseen musiikkiin tottuneelle ja nälässä pidetylle tappajagorillalle.