MUDVAYNE: The End Of All Things To Come

MUDVAYNE
The End Of All Things To Come
Epic

Tuuliviirin maineessa oleva Mudvayne on vaivihkaa hivuttautunut amerikkalaisen nykymetallin eturintamaan, vaikka yhtyeen opportunistinen, suorastaan röyhkeä asenne blokata kaikki omaperäinen ympäriltään ja latistaa se on edelleen tallella. Kolmannella albumillaan ythye vain laajentaa valikoimaansa. Aiemmin lähinnä Slipknot-kloonina tunnettu pumppu viljelee nyt myös äkkivääriä rytmityksiä, jota ei ole vaikea yhdistää System Of A Downin tekemään pioneerityöhön. Suurin yllätys The End Of All Things To Comessa on kuitenkin tyylipaletin laajentaminen myös perinteisen amerikkalaisen tusinarockin saralle. World So Coldissa ei ole Nickelback tai Creed kaukana.

Parhaimmillaan Mudvayne on pitäytyessä suorassa nu metal -mätössä, jossa persoonallisuuden puute voidaan aina korvata demonisella möykällä, jos vain dynamiikka on hanskassa. Tähän bändillä periaatteessa on kykyjä, mutta kollegoiden ryöstöviljely ja lapselliset filosofis-angstiset tekstit muistuttavat taas kerran, miksi metallipäitä ei ole tavattu pitää ruudinkeksijöinä. Chüdiksi tai Güügiksi ristityt urpot laulamassa yinista ja yangista on puhdasta komediaa.

Asennoituminen Mudvayneen voi jo osoittautua kompastuskiveksi, mutta pohjimmiltaan bändin puute on toisaalla: tämäkin uusiometallialbumi on mielikuvitukseton, tylsä ja liki tunnin mittaisena aivan liian pitkä. Eikä puleerattu soundimaailma lätisevine funk-bassoineen juuri auta asiaa.