Helsinkiläisen Nakedin edellinen levy Let’s Get Naked… And Start A Revolution (2006) sisälsi energistä ja perinnetietoista rockia, joka meinasi hukkua silloiseen poikabändirockin ylitarjontaan. Tuotettu soundimaailma vei siivun pois musiikin teholta, mutta näköjään virheestä on viisastuttu. Superstaten tuotanto on sopivan rosoinen ja rock, mutta kappalemateriaali on yhä valitettavan tasapaksua.
Aerosmith, Guns N’ Roses ja jopa takavuosien Hanoi Rocks tulevat helposti mieleen Superstatea kuunnellessa, vaikka Nakedilla on kyky rakentaa omaperäisenkin kuuloisia kappaleita. Rockin kliseillähän tässä pelataan, mutta mausteita on ripoteltu mukaan sieltä täältä. Positiivisuus ja groove ovat Nakedin vahvuuksia, vaikka toisaalta riffit ja melodiat kuulostavat petollisen kuluneilta.
Päällisin puolin Nakedin musiikissa on kaikki elementit kohdallaan: yhtye näyttää samalta kuin Aerosmith 80-luvun alussa, kappaleissa on vauhtia ja vaarallisuutta ja soittokin kulkee mutkattomasti. Silti yhtye ei kykene säväyttämään millään mainituista osa-alueista. Livenä tilanne voi olla toisin.