NEBULA: Heavy Psych

Arvio julkaistu Soundissa 8/2009.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.

Aitoa 70-lukulaista huumemusiikkia tehdään edelleen tietyissä osissa Amerikan Yhdysvaltoja niin pinttyneellä vakaumuksella, että genren ydinporukka todennäköisesti luulee itsekin juuttuneensa aikakoneeseen.

Arvio

NEBULA
Heavy Psych
Tee Pee

Aitoa 70-lukulaista huumemusiikkia tehdään edelleen tietyissä osissa Amerikan Yhdysvaltoja niin pinttyneellä vakaumuksella, että genren ydinporukka todennäköisesti luulee itsekin juuttuneensa aikakoneeseen. Reilut kymmenen vuotta psykedeelistä mantraansa on toistellut myös Fu Manchusta aikanaan eronneiden jäsenten perustama Nebula, jonka pidennetty versio vuoden takaisesta Heavy Psych -ep:stä haiskahtaa sekin kuunteluetäisyydeltä sopivan ummehtuneelta.

Omalla tavallaan Nebulan tarjoama määritelmä “retro”-sanalle ei voisikaan olla lähempänä täydellistä. Heavy Psychen tumma ja täyteläinen äänimaailma on yleisilmeltään piristävän analoginen, vaikka piirun verran toki Hawkwindin vanhoja vinyylejä selkeämpi. Myös efektien käytöllä on saatu aikaan tietty viattoman kokeellisuuden vaikutelma, vaikka jokaisella osallisella onkin käytännössä ollut mahdollisuus tutustua valikoimaan syntymästään lähtien.

Musiikin puolella syventymään innoittavia täkyjä jaetaan kuitenkin harvakseltaan. Tyylikkään kuosinsa alla Nebula on sittenkin tainnut olla niin syvällä omissa ajatuksissaan, että kukaan ei ole muistanut säveltää mitään.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa