NEIL YOUNG & PROMISE OF THE REAL: Earth

Arvio julkaistu Soundissa 7/2016.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

NEIL YOUNG & PROMISE OF THE REAL
Earth
Reprise

Earthin kannessa on varoitus: contains modified content. Vaikka kyse on pohjimmiltaan konserttiäänityksestä, livesoiton päälle ja väleihin on lisätty paitsi luonnon ja eläinten ääniä myös harmonioita laulavaa kuoroa ja esimerkiksi trumpettia. Tämä on tietenkin monien mielestä pyhäinhäväistys. Minua se ei haittaa yhtään, pikemminkin päinvastoin.

Ensinnäkin biisit, jotka on noukittu pitkältä ajalta Neil Youngin uraa, koskettelevat kaikki tavalla tai toisella ekologista teemaa ja tarkkaan harkittuihin paikkoihin lisätyt varisten raakkumiset, suden ulvonta, norsun törähdys tai ankkojen kaakatus tosiaankin saattavat sanoman tehokkaammin perille.

Toisekseen sekä Promise Of The Real että isäntä itse pelaavat aivan mahtavan rennolla tiukkuudella ja vastaansanomattomalla intohimolla. Lyhentämätön fiilis tulvii tästä musiikista kuin tsunami.

Sydämeenkäyvänä virtenä urkuharmoonilla vedetty Mother Earth aloittaa levyn heti asian ytimessä ja liki puolituntinen Love And Only Love päättää sen sellaisella kitarameiningillä, että useimmat pystyvät vain uneksimaan moisesta. Niiden välistä löytyy muita hienosti käsiteltyjä vanhoja helmiä, esimerkiksi mahtavan hitain iskuin moukaroiva Vampire Blues ja nyt juurevasti luettu Hippie Dream hyljeksityltä syntikkakokeilulta Landing On Waterilta (1986), sekä uutuuksia, kuten seesteinen My Country Home ja Seed Justice, jonka monesti toistettu avausrivi ”I won’t quit” lyö perälautaan asti Youngin tinkimättömän asenteen. Viime vuonna harvinaisen suoraan siemenkloonausta ja geenimanipulaatiota mafiamaisin keinoin ajavien jättikorporaatioiden kimppuun käyneeltä Monsanto Yearsiltä kuullaan neljä biisiä, jotka nyt puhkeavat todelliseen kukkaan.

Lisää luettavaa