NUSPIRIT HELSINKI: Nuspirit Helsinki

On jotenkin epäilyttävää, kun joku julistaa olevansa uutta jotakin. Siis mikä siinä vanhassa oli vikana? Mikä tässä uudessa on parempaa? Ja mikä tässä on erityisen helsinkiläistä? Yhtä hyvin tämä voisi olla Nuspirit Paris tai Stockholm. Sekä hyvässä että huonossa.

Nuspirit Helsinki on Tuomas Kallion (tuottaja) ja Hannu Niemisen (DJ Ender) noin neljä vuotta sitten syntynyt ajatuslapsi, joka liitetään läheisesti viimeaikaiseen nu jazz -liikkeeseen (Jazzanova, St. Germain, 4Hero…). Ainakin minun on mahdoton sanoa, mikä tässä uudessa jazzissa tai sen tekijöiden asenteessa on erityisen uutta. Toki ennenkin jazzmuusikot ovat ottaneet vaikutteita useista eri suunnista ja käyttäneet musiikkinsa taltioimisessa uusinta teknologiaa. Myöskään orgaanisen soiton ja ohjelmoitujen rytmien yhdistäminen ei ole enää mitenkään uusi idea. Ehkä etuliitteen tarkoitus on nostaa jazz jälleen elitistisen urbaaninuorison musiikiksi, tehdä pesäeroa rockiin ja muihin rahvaan suosimiin tyylilajeihin.

Nuspirit Helsinki -kollektiivin (tiskijukkia, tuottajia, muusikoita) musiikki on korostuneen siistiä ja sofistikoitunutta. Se on musiikkia, jota länsimaisissa suurkaupungeissa asuvat ihmiset tekevät toisille suurkaupunkilaisille. Siinä yhdistyvät jazz, soul, funk, afro- ja latinalaismusiikki, mutta eivät mitenkään riehakkaasti. Toteutuksessa tärkeintä on esteettinen virheettömyys. Nuspirit Helsingin musiikki on tavallaan paradoksi: soulia, jossa ei ole syvyyttä ja tanssimusiikkia, jota ei ole tehty tanssittavaksi. Lähimmäs hikeä ja omaperäisyyttä ryhmä pääsee aurinkoiset sambarytmit, kaiuttoman housenakutuksen sekä Tommy Lindgrenin (Don Johnson Big Band) freestyle-räpäytyksen yhdistävässä ja koko kymmenminuuttisen kestonsa kantavassa Skydive -finaalissa. Harmittavan virheettömästä ja virtaviivaisesta musiikkimassasta erottuu edukseen myös lempeästi dubbaava Hard Like A Rock.

Suuri amerikkalainen kirjakauppaketju Barnes & Noble on ilmoittanut haluavansa Nuspirit Helsingin albumin taustamusiikiksi tavarataloihinsa. Valinta on oivallinen. Kannen väriskaalaa myöten huolella ja osaavasti toteutettu levy luo arvokkaan vaikutelman, mutta on sopivan huomaamatonta ja persoonatonta musiikkia onnistuneiden ostosretkien soundtrackiksi. Keskittyneeseen kotikuunteluun levy on liian väritön ja yllätyksetön.