Lupercalia oli alunperin tarkoitettu julkaistavaksi tupla-albumina kahden vuoden takaisen Bachelorin kanssa. Syystä tai toisesta suunnitelmat muuttuivat, mutta näin on parempi. Patrick Wolfin yltäkylläisessä ja jatkuvasti täysillä kierroksilla käyvässä popmusiikissa kun sulattelemista riittää.
Debyytin (Lycantrophy, 2003) omalaatuisesta ja kokeilevasta tyylistä Patrick Wolf on jo monta albumia sitten lipunut varsin konventionaalisen popmusiikin pariin. Hänen musiikkinsa on kuitenkin säilyttänyt ominaispiirteensä eli elektronisten ja orgaanisten soitinten yhdistelemisen, sekä dramaattisesti väräjävän laulutyylinsä.
Lupercalia pysyy paremmin kasassa kuin mielenkiintoinen mutta sekava Bachelor, mutta toisaalta se on edeltäjäänsä tylsempi kokonaisuus. Levy alkaa suorastaan loistavasti. Innostava The City on parhaita Wolfin kynästä irroneita popbiisejä, ja sitä seuraava House kantaa imussa vielä mainiosti. Sitten vauhti hiipuu, eikä Lupercalia pidä pauloissaan, vaikka Patrick tuntuu laulavan jokaisen lauseen kuin olisi kirjoittanut ne sydänverellään. Edukseen erottuvat myös ensisingle Time Of My Life sekä majesteettinen Slow Motion, mutta muuten taukoamatta massiivisena pullistelevan levyn alle lähes luhistuu.
Olisi hienoa, jos Patrick Wolf malttaisi seuraavaksi tehdä vähäeleisen albumin, jolla hän tulisi edes piirun lähemmäs kuulijaa. Silloin hänestä vielä jaksaisi kiinnostua.