PATRICK WOLF: Wind In The Wires

Patrick Wolf kirjoitti nämä laulut yksinäisessä rantakallion harjalla sijaitsevassa mökissä Cornwallissa. Levyn nimi juontuu syystuulen ujelluksesta rannikkoa seurailevissa voimajohdoissa. Ohjelmoitujen rytmien ohella tärkeimpiä Wind In The Wires -levyllä käytettyjä soittimia ovat muun muassa piano, viulu ja ukulele. Silti kyseessä on monella tapaa tavallisempi albumi kuin Patrick Wolfin kaksi vuotta sitten ilmestynyt Lycanthropy-debyytti.

Hurjan ja herkän ensialbuminsa julkaisun jälkeen boheemi ihmelapsi leikkasi hiuksensa ja hylkäsi Lontoon. Lycanthropylla vielä teini-ikäinen taiteilija – Dickensin ajan kerjäläisen tavoin pukeutunut koulukiusattu kummajainen — purki ahdistuksensa ja unelmansa lauluiksi. A Boy Like Me -kappaleella hän kertoi haluavansa ostaa majakan ja ratsastaa kirahvilla kallioilla. Hän julisti, että "a boy like me don't ever give up his dream!"

Ensimmäinen albumi kertoi metropolista, Wind In The Wires -levyllä pyritään sieltä niin kauas kuin mahdollista. Niinpä ehjän ja yhtenäisen albumin päättää seitsenminuuttinen elektrofolk-eepos nimeltä Lands End – ehkä Patrick Wolfin lyhyen uran uljain saavutus. Lähes yhtä visuaalinen ja vaikuttava esitys on levyn avausraita The Libertine, jonka rytmi mukailee hevosen laukkaa.

Wind In The Wires -albumilla kohtaa niin romanttisia hymnejä kuin teräviä glitch-rytmejä. Tälläkin kertaa Patrick Wolf on tehnyt kaiken mahdollisen itse: kirjoittanut, ohjelmoinut, soittanut, sovittanut. Yhtä aikaa tutuilta ja aivan uusilta kuulostavien sävellysten ohella eniten ihailua aiheuttaa 21-vuotiaan artistin ääni. Hän laulaa pehmeästi, mutta silti äärimmäisen taitavasti tekstien sisältöä seuraten – upeasti kuin nuori Scott Walker!

Jokainen aika tarvitsee omat hurmaavat eksentrikkonsa. Miksi tuhlata aikaansa odottamalla Kate Bushin uutta albumia, kun maailma on täynnä Patrick Wolfin, Conor Oberstin, Antonyn ja Khonnorin kaltaisia nuoria näkijöitä?