PEARL JAM: Lost Dogs

Julkaisemattomia biisejä on karkeasti kolmea eri tyyppiä: ensinnäkin on helmiä, bändin parhaimmistoon kuuluvia biisejä. Niiden levyltä tiputtamista on vaikea ymmärtää. Toiseksi on niitä, joissa yhtye pääsee esittelemään uusia puolia itsestään, useimmiten nämä ovat covereita tai jonkin sortin huumorivetoja. Kolmansia ovat periaatteessa bändin julkaistulta tuotannolta kuulostavat, mutta yksinkertaisesti luokattoman huonot biisit tai keskeneräiset biisinraakileet.

Pearl Jamin harvinaisuuksista, b-puolista ja fan club -singleistä koostuva tupla esittelee varsin kattavasti nämä kolme kategoriaa. Aloitetaan sieltä pahimmasta päästä, sillä valitettavan monta tylsää esitystä tälle kokoelmalle on otettu mukaan. You on ehkä huonoin kuulemani Pearl Jam -raita. Aivan kuin yhtyeestä innostuneet lukiolaispojat olisivat tehneet esikuvansa näköisen biisin, eivätkä olisi keksineet siihen juuri muuta laulettavaa kuin "You-uu-u", kunnon melodiasta puhumattakaan. Aivan yhtä kamala on ensimmäinen Pearl Jamin levyttämä kitaristi Stone Gossardin tekemä ja laulama kappale Don't Gimme No Lip.

Tyylikokeilujakin Lost Dogsilta löytyy. Red Hot Chili Peppersin kanssa rundilla ollessa kyhätty Dirty Frank hakee peppers-funkkia, mutta ei toimi millään tasolla. Gremmie Out Of Control menee surfkitaroineen huumoriosastolle, mutta ei naurata tippaakaan.

Entäs ne helmet? Monta hyvää sävellystä näiden 31 biisin joukosta löytyy, ja todella myös muutama ehdoton helmi. Stone Gossardin kynäilemä Fatal on erittäin tyylikäs ja sävykäs biisi Binaural-sessioista, ja yhtä hieno kappale on yli kymmenen vuoden takainen Jeremy-klassikon b-puoli Yellow Ledbetter. Rokkipuolelta kannattaa huomioida uusimman Riot Act -levyn aikainen Down, joka on tehty Social Distortion -keikan innoittamana, mutta kuulostaa ennemminkin REMiltä.

Oikeastaan jokaisesta albumisessioista on jäänyt yli joku a-luokan biisi. Mukana on myös muutamia muihin yhteyksiin tarkoitettuja kappaleita, kuten Dead Man Walking -elokuvaan tehty todella kaunis Dead Man. Vihkosessa Eddie Vedder bändikavereineen kertoo anekdootteja kustakin biisistä.

Tällaisen koosteen jokainen haluaisi oman suosikkiartistinsa tekevän. Silti pelkkänä musiikillisena elämyksenä Lost Dogs toimii vain hetkittäin.