PEARL JAM: Lightning Bolt

PEARL JAM
Lightning Bolt
Virgin

Lightning Bolt on kaikin puolin väkevä osoitus siitä että Pearl Jamin vuosikymmenien ahkera työ ja omaan juttuun luottaminen kantaa sittenkin niitä kaikkein maukkaimpia hedelmiä.

Pearl Jamin liki kahdenkymmenenviiden vuoden matka ei ole ollut helppo – siihen on kuulunut arkkityyppisiä rock-kohtaloita aina huumeriippuvuuksista, orastavista soolourista kuin todellisista inhimillisistä tragedioista (Roskilde vuonna 2000), mutta aina bändi on jotenkin onnistunut luovimaan itsensä toimintakykyiseksi. Ehkä merkittävin seikka tässä yhtälössä on ollut Pearl Jamin jäsenten kestävä rakkaus musiikkia ja bändin muodostamaa yhteisöä kohtaan. Yksityiselämän tyrskyissä yhtye itsessään on toiminut jäsentensä turvasatamana ja vertaisryhmän tuella se on myös pystynyt viime vuosien selkeään musiikilliseen tasonnostoon. Ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen voima tuli harvinaisen vahvasti esille taannoisessa Cameron Crowen Pearl Jam 20 -dokkarissa.

Lightning Bolt esittelee Pearl Jamin monipuolisempana kuin koskaan aiemmin. Rosoinen punkrock kulkee vihaisemmalla vaihteella kuin koskaan, ja väliin sirotellut akustiset elementit keventävät melodisuudessaan tunnelmaa oivallisesti. Vaikka yhtye on saavuttanut keski-ikäisyyden jo ajat sitten, loistaa tämän ikäkauden bändeille valitettavan yleinen ”me ollaan täällä vain töissä” -asenne täydellisesti poissaolollaan. Rockissa, kuten kaikessa luovassa toiminnassa, on kuitenkin loppujen lopuksi kyse ainoastaan yhdestä asiasta: intohimosta, jota Pearl Jam pystynyt vaikeuksista huolimatta aina vaalimaan. Jos epäilet asiaa, ota kuunteluun esimerkiksi toisena sinkkuna julkaistu Sirens, joka varsinkin Vedderin Into The Wild -ääniraitaan mieltyneille maistunee erityisen hyvältä.

Olin 15-vuotias teinipoika ostaessani Pearl Jamin Ten-debyytin yli kaksikymmentä vuotta sitten. Levyn tuottama kolahdus muistuu kirkkaana yhä mieleeni, ja vaikka Lightning Boltin aikaansaama jälki on varmasti itselleni pienempi, on resonanssissa paljon samaa.  Kurt Cobainin asemaa grungen ikonikuvaston kiistattomana keulakuvana ei kukaan voi viedä pois, mutta jos puhutaan todellisesta sisällöstä, on Eddie Vedder joukkoineen ajanut ohi jo ajat sitten.