PEARL JAM: Riot Act

Arvio julkaistu Soundissa 12/2002.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Kun Pearl Jamin miljoonia myynyt debyytti Ten kymmenen vuotta sitten ilmestyi, se leimattiin ajan hengen mukaisesti grungen piiriin.

Arvio

PEARL JAM
Riot Act
Epic

Kun Pearl Jamin miljoonia myynyt debyytti Ten kymmenen vuotta sitten ilmestyi, se leimattiin ajan hengen mukaisesti grungen piiriin. Levy on kestänyt aikaa paremmin kuin määre, joka elää enää rockin historiankirjoissa ja Pearl Jamkin on jo aikaa sitten osoittanut pystyvänsä seisomaan vakaasti omilla jaloillaan, joihin ei tarvitse kiinnittää mitään nimilappuja.

Riot Actilla esiintyy ylväs yhtye, joka ei häpeile näyttää hampaitaan monin ilmein. Save You ja Ghost ovat suoraa, toimivaa riffipohjaista rockia vailla sen kummempia tehokeinoja, perusmateriaalia jollaista varhainen Pearl Jam tarjoili isoina annoksina ja hyvin kattaus miehiltä edelleen sujuu.

Suurimman voimansa Riot Act ammentaa kuitenkin rauhallistempoisemmista numeroista. Life Boat Captain alkaa hitaasti ja kasvaa hienon kertosäkeen myötä mahtipalaksi, jossa on myös hittipotentiaalia. Eddie Vedderin tekemä I Am Mine on jylhä balladi, jollaisilla päästään (tai joudutaan) yleensä ulkopuolisten coverointien kohteeksi.

Vedder on vahva vokalisti ja yhtyeen vanha luottomies Brendan O´Brien on miksannut levyn selkeän voimakkaaksi. Thumbing My Way sivuaa pienimuotoisine säestyksineen singer-songwriter -perinnettä. You Are ja Help Help edustavat kokeellisempia soundeja ja Arc on lyhyt etnomessu, mutta hyvin "kummajaisetkin" kokonaisuuteen sopivat. Rauhallissävyinen päätöspala All Or None voisi saattaa keikkayleisön pois hämyisestä klubista.

Riot Act on levy, jota sopii ihailla ja hämmästellä. 

Lisää luettavaa