Arvio: Uusia ideoita ja perushyvää jollottelua – Pearl Jam esittää astetta parempaa aikuisrockia

Pearl Jam
Gigaton
Universal

Jänteväksi setärockiksi uudella vuosituhannella jämähtänyt grunge-suuruus julkaisi 2010-luvulla vain yhden albumin. Naseva edellislevy Lightning Bolt (2013) korjasi yhdentekevään suuntaan luisunutta kurssia, ja Gigatonia pohjustanut maistiainen Dance of the Clairvoyants antoi odottaa isompaakin irtiottoa perinteisestä PJ-soundista. Faneja hätkähdyttänyt postpunk-biisi on kuitenkin ainoa asultaan selkeästi erilainen kappale.

Yhtye on kyllä ollut ihan kekseliäällä tuulella biisien ilmiasuja laatiessaan. Uusia tuulia jo urautuneeseen soundiin on pitkän tuotantoprosessin aikana puhallettu mukavasti. Päälleliimauksen, epätoivon ja kosiskelun tuntu pysyy silti poissa konstailemattoman perussoundin elävöittämisestä.

Valtaosa kappalemateriaalista on relevanttia tavaraa, eikä bändi ole haksahtanut luulemaan uusia soundeja biisien kantaviksi ideoiksi.

Pearl Jamin tunnistaa edelleen vaivatta muustakin kuin Eddie Vedderin laulusta, jonka rasittavammatkaan maneerit eivät taatusti jää piiloon. Tompettymäistä toteamislaulua riittää, mutta kyllä mies edelleen laulaakin komeasti, kuten levyn eeppinen kärkikappale Retrograde todistaa.

Loppua kohden seestyvästä biisitusinasta nousee esiin melankolisena keinuva Seven O’Clock kun taas perinteinen ”energialla sisään” -avausraita Who Ever Said paljastuu perusrymistelyä moniulotteisemmaksi. Quick Escape myllertää topakan basso-rummutkombon turvin kuin Battles ikään ja luuppimaisesti etenevä unenomainen Buckle Up on yksinkertaisuudessaan kiehtova täyteraita. Valtaosa kappalemateriaalista on relevanttia tavaraa, eikä bändi ole haksahtanut luulemaan uusia soundeja biisien kantaviksi ideoiksi. Tarjolla on toki myös kosolti sitä kelvollista peruskauraa, eli runttaavaa garage rockia ja maailmojasyleilevää jollottelua.

Asiallisesta laadusta huolimatta lähemmäs tunti tavaraa on aika tuhti paketti, vaikka kappaleet ovat pääosin hyviä ja kattaus on monipuolinen. Linjakkaasti toteutetut soundilliset kokeilut ja kiitettävä variaatio biisien välillä pitävät mielenkiinnon silti kelvollisesti yllä. Gigatonilla Pearl Jam esittäytyy pintatasolla hiukan erilaisena, mutta sisimmältään tuttuna, eloisasti aikuisrockaavana veteraanibändinä.