Akustisen kitarakompin, lähes flamencomaisesti käyttäytyvän mandoluutun ja taaempana tvängäilevän sähkökitaran ajama Wesh (N’Amal) avaa Rachid Tahan yhdeksännen soololevyn pohjois-afrikkalaisena versiona Johnny Cashin ja Serge Gainsbourgin yhdistelmästä. Viimeistään nyt pitäisi selvitä, ettei Ranskassa kymmenvuotiaasta asunut käheä-ääninen ja intensiivinen algerialainen tyydy perinteiseen rai-soundiin. Aikanaan dj:näkin toiminut Taha hyödyntää laajaa musiikkituntemustaan vapaasti, mutta aina omien juurtensa läpi ja vankalla streetwise-asenteella, jonka yhteiskuntakriittisyys ruoskii omia siinä kuin vieraitakin.
Robert Plantin ja Jah Wobblen kanssa työskennelleen kitaristi Justin Adamsin tuottama kiekko ottaa koko ajan riskejä virityksen vaihtuessa kappaleesta toiseen. Zoom sur Oum duetoi egyptiläisen laulajalegenda Oum Khalsoumin kanssa dramaattisten arabiviulujen seassa. Jamila jytisee saharalaisena teknorokkina, kun taas Now Or Never nostaa hattua Elvikselle häntä matkimatta. Fakir rokkaa rapealla cajun-biitillä, Ana hölkkää waitsmäisesti ontuen ja Les Artistes tervehtii yhtaikaa deltabluesia, Stonesia ja The Clashia, jonka Mick Jones vierailee levyllä, kuten myös Brian Eno, Femi Kuti, Agnés B ja Eric Cantona.
Onneksi Rachid Taha on niin karismaattinen ja kapinallinen rock’n’roll-dervissi, ettei jää vieraidensa varjoon. Tämän miehen haluaisin todella nähdä livenä.