ROCKET FROM THE TOMBS: Barfly

Arvio julkaistu Soundissa 12/2011.
Kirjoittanut: Juha Leveelä.

Turhasta hötkyilystä ei Rocket From The Tombsia voi syyttää. Retkue toimi aktiivisesti vuosina 1974–1975. Vajaan vuoden aikana yhtye soitti alle tusinan keikkaa ja hajosi. Miehistö jakaantui kahtia, jonka seurauksena saivat alkunsa Dead Boys sekä Pere Ubu. Vihdoin armon vuonna 2011 on aika kypsä RFTT:n varsinaiselle debyyttialbumille.

Arvio

ROCKET FROM THE TOMBS
Barfly
Fire Records

Turhasta hötkyilystä ei Rocket From The Tombsia voi syyttää. Retkue toimi aktiivisesti vuosina 1974–1975. Vajaan vuoden aikana yhtye soitti alle tusinan keikkaa ja hajosi. Miehistö jakaantui kahtia, jonka seurauksena saivat alkunsa Dead Boys sekä Pere Ubu. Vihdoin armon vuonna 2011 on aika kypsä RFTT:n varsinaiselle debyyttialbumille.

 I Sell Soul on yllättävän verevä avaus 36 vuotta odotetulle debyytille. Tarttuvalla kitarakoukulla varustettu kolmeminuuttinen (post)punkpop kappale, jossa laulaja David Thomasin tunnistettavan pistävä ja vieraannuttava ääni porautuu aivoihin. Omalaatuinen visionääri Thomas ei kuitenkaan ole levyn ainoa kantava voima. Vaikka riffit eivät maata järisytä, onnistuvat kitaristit, entinen Television-kepittäjä Richard Lloyd ja alkuperäisjäsen Cheetah Chrome, vetäisemään toisinaan maton jalkojen alta. Kuuntele vaikka garagemaisesti rokkaava Anna, psykedeelinen Six And Two tai hillittömän groovaava Maelstrom.

Barfly ei tule mullistamaan maailmoja, mutta tarjoaa kelpo kuuntelukokemuksen varsinkin David Thomasin ystäville. Jännä nähdä jatkuuko RFTT:n taru vai oliko tarkoituksena lyödä merkki historiankirjoihin. Kiertue olisi kiva yllätys.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa