SAHG: III

Arvio julkaistu Soundissa 9/2010.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.

Kyllä blackmetalisti blacksabbathinsa tuntee. Norjalainen Sahg herätti orastavaa mielenkiintoa jo debyytillään (Sahg I, 2006), ja jatkaa samassa positiivisessa hengessä myös kolmannella albumillaan. Mutkia on suoristettu, eikä tätäkään levyä ihan ensikuulemalta 2000-luvun tuotokseksi uskoisi.

Arvio

SAHG
III
Indie

Kyllä blackmetalisti blacksabbathinsa tuntee. Norjalainen Sahg herätti orastavaa mielenkiintoa jo debyytillään (Sahg I, 2006), ja jatkaa samassa positiivisessa hengessä myös kolmannella albumillaan. Mutkia on suoristettu, eikä tätäkään levyä ihan ensikuulemalta 2000-luvun tuotokseksi uskoisi.

Jos meno 1970-luvulla oli progressiivista, Sahg luottaa vahvasti regressiivisyyteen. Yhtyeen perinnetietoinen doom nojaa edelleen oman aikansa innovaatioihin, eikä norjalaisten oma ääni sävellysten seasta liiemmin kuulu. Toki yksipuoliseksi retroiluksi ei Sahg III:akaan käy syyttäminen, sillä minkään tietyn orkesterin apinoinnista levyllä ei ole kysymys. Selkeimmät viittaukset varhaiseen Black Sabbathiinkin löytyvät lähinnä laulaja Olav Iversenin äänestä ja maneereista.

Oli miten oli, tapauksena Sahg III on ennen kaikkea viihdyttävä. Levyltä välittyy aidosti hyväntuulinen, lämmin tunnelma, ja Tom Cato “King” Visnesin bassosoundikin saa lahkeet lepattamaan vähän eri malliin kuin Gorgorothissa.

Mother’s Revengen ja Spiritual Voidin kaltaiset utuiset fiilistelyt ovat varsinaisia herkkupaloja. Rokkaavampi vaihde käy sen sijaan ajoittain tyhjää, vaikka ilmiselvä singlevalinta Mortify olisikin takuuvarmasti ollut 30-40 vuotta sitten radioasemien vakiokamaa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa