Joka suuntaan häkellyttävällä energialla riuhtoneesta debyyttialbumista on vain vuosi, kun The Scenes paiskaa kehiin kakkosen, joka jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Äskettäin bändi soitti Lontoossa ja toukokuussa on pitkä Englannin-kiertue. Veikkaan sikäläiseen art-rockiin viittaavan kohtalokkaan melodisen tyylin vetoavan britteihin, varsinkin kun pureskeltavaa on pidemmäksi aikaa, jos kohta minulle riittäisi vähän vähempikin intellektuellismi.
Vauhtia ja vaaratilanteita riittää yhä, mutta fokusta on hiukan tiukennettu sekä biisikohtaisesti että kokonaisuuden osalta. Tosin avausraita Hunters kiehuu viuluineen niin klaustrofobisen tiheänä, että mehiläispesäkin tuntuu sen rinnalla avaralta paikalta. Soitto on hämmentävän tarkkaa. Mekkalassa on mieltä, vaikka tekstit ovat paikoin kuin kirjoitettuja Dalin maalauksia.
Yksi livenä erittäin sähköistävän Scenesin valttikorteista on, että sävellyksiä tulee sekä vokalisti Konsta Koivistolta, kitaristi Miki Liukkoselta että kosketinsoittaja Joni Seppäseltä. Ne asettuvat tunnistettavaksi tyyliksi, mutta ominta ydintä ei vielä ole löytynyt. Albumi hidastuu loppua kohti. Staattisesti kimmeltelevästä alusta lopuksi kiihtyvää Mythopoesista ja varsinkin juhlavan pianon saattamana falsettiin kiipeävää ja puhallinten ehostamaa päätösraita King For A Dayta kuunnellessa mieleen tulee Jeff Buckley.
