Heroiini-ongelmien kanssa painineista liverpoolilaisista neroista The La'sin Lee Maversin voi enää nähdä Evertonin Goodison Parkilla ja pubeissa, mutta Shackin semi-nero Michael Head nousee lattialta jaloilleen aina uudestaan ja uudestaan. 80-luvulta asti eri projekti-nimillä levyjä tehnyt Head on veljensä Johnin kanssa julkaissut nyt Shackin neljännen ja toivottavasti ei viimeisen albumin.
Head kierteli 90-luvun puolivälissä yhtyeensä kanssa Loven Arthur Leen taustabändinä ja se kuuluu Shackin musiikissa. …Here's Tom with the Weather yhdistää Loven psykedeeliset soundit jousien ja puhaltimien kanssa Nick Drake -vaikutteiseen folkiin ja liverpoolilaisiin pop-melodioihin saaden lopputuloksen kuulostamaan erittäin toimivalta. Shaun Ryderin arkisella tasolla marssiva Head luo musiikkia, joka on tukevasti maassa kiinni, mutta samanaikaisesti taivaissa ja unelmissa liitelevää.
Michael Head ja Shack saatettaisiin helposti lukea niiden ikuisten lupauksien joukkoon, jotka eivät ikinä saavuttaneet odottettua tasoaan, mutta …Here's Tom with the Weather ei melankolisuudestaan huolimatta ole tarina epäonnistumisesta, vaan kaunis kertomus todellisuudesta. Shack on aina liikkunut muotisuuntausten ulkopuolella ja tälläkään kertaa bändi ei seuraa aikaansa, vaan pikemminkin ajattomuutta.
…Here's Tom with the Weather päättyy kauniiseen Happy Ever After -balladiin. Toivottavasti myös Michael Headin tarina saa yhtä kauniin ja ansaitun lopun.
SHACK: …Here´s Tom With The Weather
Arvio julkaistu Soundissa 10/2003.
Kirjoittanut: Topias Kauhala.
Heroiini-ongelmien kanssa painineista liverpoolilaisista neroista The La'sin Lee Maversin voi enää nähdä Evertonin Goodison Parkilla ja pubeissa, mutta Shackin semi-nero Michael Head nousee lattialta jaloilleen aina uudestaan ja uudestaan.
Arvio
SHACK
...Here´s Tom With The Weather
North Country
...Here´s Tom With The Weather
North Country