SHADOW: Shadow

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2001.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Children Of Bodom otti kunnolla tuulta lämmiteltyään Dimmu Borgiria Lepakossa Enthrone Darkness Triumphant -albumin jälkeen. Shadow'lle saattaa käydä samoin sen avatessa Dimmuille kotimaassaan Japanissa norjalaisten parhaillaan menossa olevan kiertueen aikana.

Arvio

SHADOW
Shadow
Spikefarm

Shadow napattiin ajoissa suomalaiselle levy-yhtiölle ja syytkin ovat selvät. Shadow on henkilökohtaisten soittotaitojen palvelukseen alistettu yhtye, jolla kuitenkin on ryhmähenkeä tehdä homma biisejä korostaen. Sen tyylinä on pohjoismainen melodinen death metal, hyvin epätyypillinen suuntaus japanilaisille, ja esikuvat tulevat kaukaa Pohjolasta. Lauluratkaisut vertautuvat Children Of Bodomiin, samoin kuin taitavat soolot mätkeen seassa, mutta itse päätyyli on enemmän ruotsalaista alkuperää. Vanha At The Gates, In Flames ja Dark Tranquility kaikuvat koko matkan.
Japanilaisten biiseissä on ilmeikkyyttä niin, että monet Pohjolan bändit saavat tarkistella metodejaan, ja sovituksetkin osuvat kohdalleen kakistelematta. Keppi heiluu urotöihin asti ja ennakkoluulottomuus tarttuu kuulijaan. Japanilainen metalliscene on kansainvälistymässä ja pääsemässä eroon sen iänikuisen Loudnessin varjosta. Esimerkiksi Sigh, Concerto Moon ja Shadow kertovat jo eri sukupolven tarinaa. 

Lisää luettavaa