Ensi vuonna kymmenvuotisjuhliaan viettävä Soulgrind ei ole lannistunut, vaikka yhtye on uransa varrella saanut miltei yhtä paljon kökköä niskaan kuin laulavat missit tai mäkikotkat. Soulgrind on kulkenut kuitenkin pitkän matkan alkuajoistaan, mihin yhtyeen surkea maine pitkälti perustuu. Tutuista helsinkiläisveijareista koostuva ryhmä sai juonen päästä kiinni vuoden 1997 albumilla Whitsongs, mutta samalle tasolle yhtye ei parista myöhemmästä yrityksestä huolimatta ole päässyt.
Soulgrindin sinfoninen sekä neuroottinen speedin, thrashin, deathin, doomin ja blackin hybridi ei ole helpointa kuunneltavaa. Tyylilajien ylenpalttinen yhdistäminen voi antaa kuvan tyylitajuttomasta ryhmästä, mutta toisaalta on virkistävää kuulla bändiä, joka ei ole kangistunut perinteisiin kaavoihin, vaan uskaltaa rikkoa rajoja. Yhtyeen johtohahmoa Lord Heikkistä on vaikea pitää Sibeliuksena – pikemminkin mies antaa kuvan musiikilla leikkivästä pikkupojasta, jolle erilaiset musiikilliset oivallukset toimivat ehtymättömänä innoituksen lähteenä.
Lurid Circlellä, The Swan And The Foxilla sekä Soulpandersilla vaikutteet yhdistyvät toimiviksi kokonaisuuksiksi, kun taas levyn päättävällä Umpijään taistelijat -biisillä bändi ei selvästikään tiedä mitä on tekemässä. Täydellistä levyä Soulgrind ei tule ilmeisesti koskaan tekemään, mutta ennakkoluulottomalle sekä kokeilunhaluiselle metallidiggarille sen uutuutta voi suositella varauksetta.
SOULGRIND: Into The Dark Vales Of Death
Arvio julkaistu Soundissa 10/2002.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Ensi vuonna kymmenvuotisjuhliaan viettävä Soulgrind ei ole lannistunut, vaikka yhtye on uransa varrella saanut miltei yhtä paljon kökköä niskaan kuin laulavat missit tai mäkikotkat. Soulgrind on kulkenut kuitenkin pitkän matkan alkuajoistaan, mihin yhtyeen surkea maine pitkälti perustuu.
Arvio
SOULGRIND
Into The Dark Vales Of Death
Holy
Into The Dark Vales Of Death
Holy