SOULGRIND: The Origins Of The Paganblood

Arvio julkaistu Soundissa 03/2005.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Tyylikäs on viimeinen sana, jota uskoin Soulgrindin yhteydessä käyttäväni, mutta niin vain käy, että bändin puurtaminen alkaa lopultakin näkyä verevänä musiikkia.

Arvio

SOULGRIND
The Origins Of The Paganblood
Holy

Tyylikäs on viimeinen sana, jota uskoin Soulgrindin yhteydessä käyttäväni, mutta niin vain käy, että bändin puurtaminen alkaa lopultakin näkyä verevänä musiikkia. Soulgrindin sinfoninen ote on säilynyt ja nyt, kun monella aiemmalla levyllä huvittanutta black-mörköilyä on päivitetty arvokkaammaksi ja osittain hävitetty, jyhkeys pääsee oikeuksiinsa. Tilannetta parantaa W.Lilithin Lullacry-tyylin lauluosuuksien osuuden kasvattaminen.

Northlanderilla notkistellaan kuin skandinaavisilla, blackiin vilkuilevilla naislauluvetoisilla goottilevyillä. W.Lilithin kertosäe kutsuu lähes kansanperinteisillä melodioillaan – juuri tässä iskee tyylikäs Soulgrind. Autumnin, Soulgrindiksi äimistyttävän rauhallisen, pakottoman "balladin", joka on Lilithin laulun aikaan lähes radiokelpoista, olisi voinut vetää vieläkin rohkeammaksi ja pudottaa örinät välistä pois kokonaan. The Tree Of Lifella kokeillaan ambientmaisia välisoittoja ja kruununa kuullaan jyrisevän miehistä kuorohoilausta.

Bassorumpujen power-levyille tyypillinen muovinen napsutussoundi vähän häiritsee. Kun albumi tuottaa mielikuvaa kirskuvana pakkasyönä riehuvista revontulista, saisi kaikkien soittimien äänikuva olla mahdollisimman maanläheinen. 

Lisää luettavaa