Kouvolalaisen The Soulsin nimi on tullut muutaman kerran aiemmin vastaan, mutta bändin musiikkiin en ollut ennen tätä tutustunut. Yllätys on lievä sana kuvaamaan sitä tunnetta, jonka The Grand Confusion herätti. The Soulsin tarjoilema musiikki on yksinkertaisesti sanottuna väkevintä ja rehellisintä rockia, jota kotimaallamme on vähään aikaan ollut tarjota.
Positiivista hämmennystä lisää se tie, jonka The Soulsin jätkät ovat tallattavakseen valinneet – 70-lukuinen, vahvasti budintuoksuinen voimarock ei ole ilmiselvä, eikä missään tapauksessa helppo latu vanhemmillekaan tekijämiehille. Varsinkaan kun The Souls ei tyydy pelkkään suoraviivaiseen junttaamiseen, vaan mukana on niin psyykkeen sekoittavaa akustista happomatkailua (Goodbye) kuin samanaikaisesti Creamilta ja Grand Funk Railroadilta haiskahtavaa boogieteoriaakin (Motherland). The Soulsin yltäkylläinen aikamatka toimii niin tehokkaasti, että hetken aikaa en erottanut Kymenlaaksoa Alabamasta.
Vaikka The Grand Confusion antaakin varomattomalle lähinnä nuijanukutukseen verrattavan tyrmäysiskun, ei levyä voi aivan täydellisenä napakymppinä pitää. Kompaktista mitastaan huolimatta sen loppupuoli leviää hieman käsiin, eikä kappaleissa ole samaa purevuutta kuin alussa. Tätä voidaan tosin pitää varsin mitättömänä syntinä, sillä The Souls on heti debyytillään osoittanut kuuluvansa kotimaisen rockin ykkösketjuun.