STEREO MC´S: Deep, Down & Dirty

Stereo MC'sin Connected-albumi ilmestyi syksyllä 1992, puoli vuotta ennen Radioheadin Pablo Honey -esikoista. Sen jälkeen Radiohead on ehtinyt tehdä kaikenlaista, vaikka ei olekaan maailman työteliäin ja tuotteliain orkesteri. Piru vieköön, The Beatles julkaisi KOKO tuotantonsa selvästi lyhyemmässä ajassa kuin Stereo MC'sin kahden uusimman levyn väli on. Ja mitä tekevät Etelä-Lontoon lökäpöksyt yli kahdeksan vuoden talviunien jälkeen? Kömpivät maanalaisesta studiostaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Stereo MC's ei tietenkään kuluttanut koko Connected -kiekon ja Deep, Down & Dirty -albumin välistä aikaa studiossa. Silti tuntuu aika ankealta, että porukan uusi materiaali toimii mallikelpoisesti vain parilla raidalla. Graffiti Part Onen rummut ryntäilevät ja vyöryvät vallan vastustamattomasti ja maistiaisena ilmestynyt nimibiisi tekee tuhoja tanssilattialla ilman edellislevyn singlelohkaisuilta tuttuja singalong-kertojakin.
Muuten tavara tuntuu aika vähäveriseltä. Tuotantoon ei ole saatu juuri minkäänlaista uutta kulmaa, töminäbassossa taitaa olla vähän enempi säröä kuin viime kerralla, ja kun koplan varastofunkin värähtelytkin jäävät puolimatkaan, kuulostaa Rob Birchin messuaminen ja muun ryhmän meininki varsin blandilta. Oikein kunnon overdrivea ei saada aikaan edes hetkeksi ja Connectedin kerrostalon kokoiset popkoukutkin on unohdettu tyystin. Kaikkein kummallisinta Stereo MC'sin neljännessä albumissa on kuitenkin se, että levy kuulostaa kiireessä kyhätyltä. Mikähän siihen lienee syynä? Ehkä ryhmän sisäinen kemia asettui kohdalleen vasta useamman vuoden odottelun jälkeen ja sitten puskettiinkin töitä oikein hiki hatussa.
Kukaan ei varmastikaan olettanut Deep, Down & Dirtyn osoittautuvan todelliseksi tyylilajien runsaudensarveksi ja 2000-luvun rytmimusiikin suunnannäyttäjäksi. Ehkä kuitenkin olisi ollut toivottavaa, että kahdeksan vuotta kypsytelty kiekko ei kuulostaisi jo ilmestyessään retrolta ja parasta ennen -päivänsä kauan sitten ohittaneelta. Jos Deep, Down & Dirty olisi ilmestynyt kesällä 1995, siihen olisi voinut olla suhteellisen tyytyväinen Connected-albumin suorana jatkumona, mutta nyt Traffic-biisin katteeton "where you are/is where I've been" -uho aiheuttaa ainoastaan haukotuksia.
Kesällä 2001 Lontoon klubeilla bailataan ihan muiden levyjen tahdissa.