STEREO MC´S: Paradise

Arvio julkaistu Soundissa 09/2005.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.
Kaukana ovat Nottinghamin viileimpien jätkien kunnian päivät. Connecte-dista on kulunut kolmetoista vuotta. Keikkarintamalla stereotyypit näyttävät valuneen Happy Mondaysin kakkos-bändiksi.

Arvio

STEREO MC´S
Paradise
Graffiti

Kaukana ovat Nottinghamin viileimpien jätkien kunnian päivät. Connecte-dista on kulunut kolmetoista vuotta. Keikkarintamalla stereotyypit näyttävät valuneen Happy Mondaysin kakkos-bändiksi. Joka tapauksessa musiikki on niin hyvässä kuin pahassakin sitä samaa: kulmikasta, joskin parhaimmillaan vetä-vää rytmistä rymistelyä. Lommoposki– sen Rob Birchin hoilotus kilpailee koleudessa Britannian keskitalven kanssa. Mustat naisäänet tuovat lihaa musiikillisten luiden ympärille. Levy-yhtiö on uusi ja oma, joten ainakaan firman pukumiehiä ei voi syyttää systeemien pilaamisesta.

Paikallaan polkemisessa ei ole välttämättä mitään pahaa, jos paikka on hyvä. Kyllä Don't Know ja Float On erottuvat edukseen tämän päivän keskinkertaisen tanssimusiikin keskellä. Ei niistä silti pysty innostumaan. Bändi taitaa itsekin tuskailla saman ongelman parissa. Eväät on popsittu ja paukut paukuteltu. Stereo MC's oli aikanaan niin ajanmukainen, että se kuulostaa nykyisin auttamatta aikansa eläneeltä. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa