Sana ”progressiivinen” kuvasi aikanaan edistyksellistä ja kokeellista musiikkia, joka innosti taitavia muusikkoja etsimään ennenkuulumattomia kulkuja yhteissoitolleen. Termin merkitys taantui pian teknisesti taitavan rockin yleissanaksi, vaikkei itse musiikki ollut enää edistyksellisempää kuin pahanlaatuinen viiksihevi. Mikael Åkerfeldtin ja Steven Wilsonin pitkään huhuttu yhteistyö palauttaa progen sen alkuperäiseen merkitykseen. Storm Corrosion on vankkumatonta näkemystä ja uskallusta vaatinut bändi, joka heittää metallin ja jopa rockin kokonaan syrjään.
Musiikki on herkän utuista ja aavemaista, minkä takia siitä on vaikea saada otetta. Pitkät biisit huokuvat dramatiikkaa ja jännitettä, joka kestää ja kasvaakin, mutta ei koskaan purkaudu temponvaihtoon tai rynnistykseen. Metallitemput ovat tosiaan pannassa. Nimibiisin lopussa kuullaan jopa modernin musiikin vaikutteita hälyäänineen, eikä olisikaan ihme, jos klassisen musiikin harrastajat innostuisivat levystä.
Storm Corrosion on helppo mieltää progefanien taivaaksi. Kaltaiseni heviurponkin on myönnettävä levyn ajattomuus, arvaamattomuus ja edelläkävijän rooli. Alun kahden loistobiisin jälkeen alkaa kuitenkin niin syvä ja hauras usva, ettei kiinni saa eikä läpi näe. Tästä syystä Storm Corrosion on kuin selkeälle kohderyhmälle tarjottu kliimaksi, josta ei pääse osalliseksi, jos katsoo touhua vähänkin erilaisesta näkökulmasta.