Soitteita Satakunnasta, osa n. Eipä ehtinyt vuosi pitkälle ennen kuin Jussi Lehtisalo ja Mika Rättö jo lähestyvät levykasseja heilutellen. Nyt Porin dynamot saapuvat harkiten liikehtivän freen ja teatterimusiikin merkeissä: Lehtisalo soittaa rumpuja Doktor Ketussa, Rätön roolit Teatteri Moderni Kanuunan vuoden 2004 tuotannossa olivat käsikirjoittajan ja ohjaajan.
Soft Delirium on Doktor Ketun ainakin kuudes tuotos, mutta samalla ensimmäinen varsinainen julkaisu. Aiemmat levyt ovat levinneet puolisalaa Lehtisalon taskuista cdr-muodossa, lähes ”need to know” -periaatteella.
Ryhmä tarjoilee staattista ja synkeää maalailua, jossa harmoninen liike on vähäistä tai olematonta. Verkkaan näppäillystä bassosta ja malletein soitetusta rumpusetistä kumpuaa uhkaava tunnelma. Vähän särötetty, reippaasti tila-efektoitu kitara ryöpyttää päälle dissonoivia sointuja ja toivon kipunoina liekehtiviä yksittäisiä ääniä sekä kuulaita kulkuja.
Nimensäkin puolesta onnistunut Soft Delirium sisältää haastavaa ja stimuloivaa äänitapettia, mutta ei mitään, mitä esimerkiksi Terje Rypdal tai Bill Frisell eivät olisi tehneet jo 1980-luvulla.
Teatteri Moderni Kanuunan Murheenkapselista galleriaan ja asemalle on toista maata niin kuvina kuin kuulokuvinakin. Näin tämän ”kyseenalaisen avaruusseikkailun”, kun se aikoinaan vieraili Tampereen Telakalla, eikä tuntunut liioitellulta rinnastaa porilaisten panostusta jopa sellaisen absurdin teatterin nykymestarin kuin Mikko Kannisen hankkeisiin.
Muistijälki näytelmästä ei voi olla värittämättä levyltä kuunneltua teosta. Mutta siihen muisto ei vaikuta, että albumille tallentuneet sävelmät ja ambient-maisemat lunastavat paikkansa myös alkukehyksestään irrotettuina.
Astronautti Ludvig Singenalin, tohtori August Modernin ja muiden seikkailut soivat esimerkiksi Magyar Possessa vaikuttavien miesten käsissä jäsentyneinä. Ilme on rauhallisempi kuin ryhmän edellisellä teatterilevyllä, Oopperse le Feti le Grande Anaalella (2004).