TEDDY AND THE TIGERS: Master Cuts

Arvio julkaistu Soundissa 4/2012.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Aika harva eilispäivän teinisensaatio saa keski-ikäisenä pitkän telakoitumisvaiheen jälkeen aikaan lajissaan yhtä painokasta soitantaa kuin Teddy And The Tigers Master Cuts -uutuudellaan.

Arvio

TEDDY AND THE TIGERS
Master Cuts
Bluelight Records

Aika harva eilispäivän teinisensaatio saa keski-ikäisenä pitkän telakoitumisvaiheen jälkeen aikaan lajissaan yhtä painokasta soitantaa kuin Teddy And The Tigers Master Cuts -uutuudellaan. Yli kolme vuosikymmentä sitten yhtyeen alkuperäisellä valtakaudella nuorten keravalaiskollien 1950-luvun americanan kierrätys kiisi kuivasti nakuttaen tiukassa etukenossa. Nyt Tigersin soitto on marinoitunut svengaavaksi ja juurevaksi herrasmiesrokkaukseksi.

Kaikki 1950-luvun perinteestä ammentava musiikki on ollut Suomessa tapana leimata hehtaaripyssyllä otsaan räiskäistyllä rockabilly-varoituskolmiolla, riippumatta siitä onko kyseessä kyseinen genre vai joku muu. Tiikereiden soitossa on toki sävyjä rockabillysta, mutta kvartetiksi kasvaneen kokoonpanon tyylikirjoon mahtuu muutakin. Parhaimmillaan Tigers on palatessaan juurilleen eli 1960-luvun alun melodisemmasta rokista ammentavaan materiaaliin.

 Yhteissoitto istuu kuin kumihansikas, soolokitaristin tointa tyylillä hoitava roots-spesialisti Yrjö ”George Plummer” Putkinen kuvioi maukkaasti kokonaisuuden ehdoilla, ja Olli Haaviston vangitsema yleissointi on mehevä. Solisti Aikka ”Teddy Guitar” Hakalan laulussa kuuluvat matkalla niellyt mailit, hyvässa ja pahassa. Vanhan rokkarin äänessä on kiistatonta tunnelatausta, mutta välillä reissussa rähjääntynyt tulkinta luo turhan karun vaikutelman pari keikkaa liikaa vetäneestä baarien miehestä.

Lisää luettavaa